Tuorein sisältö

Naisetkin sotivat ennen toista maailmansotaa elokuvassa The Shadow King

20.04.2020 klo 17.40 | Luettu: 1402 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kasi Lemmons ohjaa ja kirjoittaa The Shadow King -elokuvan, joka perustuu Maaza Mengisten romaaniin. Tarina kertoo Etiopian ja Italian 30-luvulla käymästä sodasta, joka on osa toiseen maailmansotaan johtanutta tapahtumaketjua.

Benito Mussolinin johtama fasistinen Italia miehitti Etiopian heppoisin perusteluin. Etiopia oli säästynyt kolonialismilta, mutta itsenäisyys menetettiin viideksi vuodeksi, kunnes italialaiset ajettiin pois toisen maailmansodan aikana.

Tarina keskittyy etiopialaisiin naissotilaisiin. Väitetysti historiankirjat ovat unohtaneet heidät, mutta internetin aikakaudella siitä löytyy tietoa, kuinka naiset toimivat vuosien ajan vastarintaliikkeen tukena ja myös tarttuivat itse aseisiin.

Lemmonsin aiempia elokuvia ovat mm. Caveman's Valentine ja 2 Oscar-ehdokkuutta saanut Harriet. Tuottajat maalailevat sellaista kuvaa, että Lemmonsin töissä yhdistyvät eeppiset ja intiimit tunnelmat ja siksi hänelle sopii monitahoinen The Shadow King.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Naamat-festarin iso ... Koronaviruspandemia ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova