Tuorein sisältö

Snowpiercer 1-2: hyvästit pihveille, paitsi jos...

27.05.2020 klo 22.00 | Luettu: 671 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Kausi 1 - Jakso 2:
Prepare to Brace


Moni kysyy, miten loogista on tunkea ihmiskunnan rippeet ikuisesti liikkuvaan junaan, jonka "orgiavaunuja" ja muuta on kritisoitu erikseen. Idea siis on yhä tuore. Esimerkiksi Altered Carbonin 2. kausi heitti meidät epämääräiselle palkkasoturiplaneetalle, joihin on totuttu, joten moni ei kysynyt, mitä väliä ns. kulttuuria uhkaavalla konfliktilla on olevinaan. Snowpiercer on selittänyt kastijärjestelmän. Sadun arvo lähtee siitä, ja orgia-, yökerho- ja naku-uintivaunut ovat hömppää.

Väitin idean istuvan leffaan paremmin, mutta taulukkolaskenta-solujani kiinnostaa, miten näin rajattu idea kehittyy kausien myötä. Sarjan pitäisi tosin pysyä junassa. Jos junapoliisiksi ylennetty sankari voi muistella aikaa ennen junaa, tarina olisi voinut alkaa todellisesta alusta. Hänen mainintansa perävaunujen kannibalismista kuulostaa vitsiltä, jolla hän pelottelee nirppanokkia? Ei? Hahmot ovat ensimmäinen sukupolvi, joten epämääräiset legendat historiasta eivät istu kerrontaan.

Kannibalismin mainitseminen ennen kuin lumivyöry tuhoaa planeetan viimeiset lehmät on lupaavaa taulukkolaskentaa. Junan ekosysteemin hauraus on alleviivattu. Komediasarja Avenue 5 vakuutti hetken, että aluksen tilanne pahenee koko ajan ja pysyvästi, joten toivotaan, ettei tämä sarja unohda ketjureaktioitaan. Taulukkolaskennassa yksi asia muuttaa kaiken... jännittävintä ikinä. Excel siis. Odotan taas liikaa, mutta kahta peliä pelaavan sankarin sankarillisuus voi muodostua ongelmaksi kaikille. Sarja voi olla tyly kuin Game of Thrones, mutta alkaa olla jämäkän käänteen aika.


Keskiarvo 2 jakson jälkeen:


< Jakso 1-1 --- Jakso 1-3 >

Katsottu: Netflix

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Entinen Megadeth-kit... Timo Tolkin uuteen b... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova