Tuorein sisältö

Rakkaudesta ei ole pulaa - kuuman kesän jälkeen syksy on täynnä rakkausreality-herkkua

16.06.2020 klo 15.16 | Luettu: 1333 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Sekä Brittien että Suomen Love Island -tuotantokaudet jäivät tältä kesältä ja syksyltä kuvaamatta koronatilanteen vuoksi.

Sarjojen ystäville on kuitenkin hyviä uutisia, sillä C More julkaisee lukuisia rakkausrealitysarjoja pitkin syksyä. C Moren lisäksi ohjelmat julkaistaan myös ilmaisessa mtv-palvelussa.

Elokuussa julkaistaan Suomessa aiemmin esittämätön sarja, brittiläinen Singletown (2019-). 15-osaisessa sarjassa viisi pariskuntaa laittaa parisuhteensa tauolle viettääkseen villin sinkkukesän Lontoon ytimessä.

Love Island UK:sta on MTV:n kanavilla ja palveluissa esitetty jo monia kausia, mutta nyt hypätään ajassa taaksepäin vuoteen 2015 aivan ensimmäisen tuotantokauden pariin. Tästä koko Love Island -ilmiö sai alkunsa! Love Island UK:n 1. tuotantokausi julkaistaan elokuussa. Toisen ja kolmannen tuotantokauden vuoro on syksyn mittaan.

Iltojen pimetessä julkaistaan myös Ruotsin ja Norjan Love Islandit: Ruotsista C Moressa ja mtv-palvelussa nähdään syksyn aikana kaudet 1-2 ja Norjasta ensimmäinen kausi.

Rakkautta etsitään syksyllä myös maapallon toisella puolen Australiassa: Bachelor Australian 4. tuotantokausi tulee katsottavaksi elokuussa, 5. kausi syyskuussa ja 6. kausi loppuvuodesta.

Rakkausrealitya C Morella:

ELOKUU:

Love Island UK, 1. tuotantokausi 10.8.
Singletown, 1. tuotantokausi 10.8.
Bachelor Australia, 4. tuotantokausi 10.8.

SYYSKUU:

Bachelor Australia, 5. tuotantokausi
Love Island UK, 2. tuotantokausi
Love Island Ruotsi, 1. tuotantokausi

LOPPUVUODESTA:

Love Island UK, 3. tuotantokausi
Love Island Ruotsi, 2. tuotantokausi
Love Island Norja, 1. tuotantokausi
Bachelor Australia, 6. tuotantokausi

Rakkausrealitya mtv-palvelussa:

ELOKUU:

Love Island UK 1. tuotantokausi: 17.8. alkaen
Singletown, 1. tuotantokausi 17.8. alkaen
Bachelor Australia, 4. tuotantokausi 19.8. alkaen

SYYSKUU:

Love Island UK, 2. tuotantokausi
Bachelor Australia, 5. tuotantokausi
Love Island Ruotsi, 1. tuotantokausi

LOPPUVUODESTA:

Bachelor Australia, 6. tuotantokausi
Love Island UK, 3. tuotantokausi
Love Island Ruotsi, 2. tuotantokausi
Love Island Norja, 1. tuotantokausi

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Suvilahti Summer -ta... Tämä tulee herättämä... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova