Tuorein sisältö

25 vuotta debyytistä, 'Lääkkeitä ja viinii' päättää Juustopäiden levytystauon

14.08.2020 klo 12.37 | Luettu: 1100 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

25-vuotista uraansa juhliva pop punk -ryhmä Juustopäät palaa parrasvaloihin.

Yhtye julkaisi tänään uuden singlen ja videon Lääkkeitä ja viinii (mua ahdistaa). Lokakuussa on vuorossa debyyttialbumin uudelleenjulkaisu vinyylinä ja synttärikeikka Kuudennella Linjalla Helsingissä. Helmikuussa 2021 ilmestyy vielä yhtyeen kuudes pitkäsoitto.

"90-luvun puolessa välissä elettiin jo CD-levyjen kulta-aikaa, eikä vinyyleitä ollut enää tapana tehdä, joten ajateltiin juhlavuoden kunniaksi julkaista debyytistä numeroitu ja rajattu erikoispainos vinyylinä. Levyllä on myös useita biisejä, joita ei ole koskaan soitettu livenä, joten samalla on hyvä aika ottaa nekin haltuun ja esittää yleisölle".

Yhtye teki 1990-luvulla satoja keikkoja, julkaisi neljä albumia ja myi kultaa. Juustopäiden tunnetuimpia hittejä ovat Voit sä lopettaa?, Kun tyttö rakastui punkkariin ja Joki.

Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat Hade (laulu ja basso), Jansku (rummut ja laulu) ja uusi jäsen Keke (kitara ja laulu), joka on soittanut muun muassa yhtyeissä Frederic's Fault, Los Culitos ja Wasted Eggs.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Apulannan Sipen some... Hjallis ja Jethro lä... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova