Tuorein sisältö

Tamperelaisyhtye Kasikolme aktivoituu, luvassa v*ttuilua perjantaina 21.8.

18.08.2020 klo 14.35 | Luettu: 1338 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Tamperelaisyhtye Kasikolme julkaisee Vittuillaan-singlen tänä perjantaina 21. elokuuta. Biisin inspiraationa olivat sosiaalisen median idiootit ja korona. Paluun tehnyt bändi julkaisee ep:n lokakuussa.

Numero 83 -nimellä aiemmin toiminut bändi julkaisi pari ep:tä 2010 tienoolla ja sai niiden myötä levytyssopimuksen. Sopimus kuitenkin purettiin myöhemmin ennen yhtäkään julkaisua.

"Bändin ympärillä oli hyvää kuhinaa – levydiiliä tarjottiin kolmelta lafkalta ja keikkailtiin aktiivisesti. Levydiili sitten solmittiinkin, mutta yhteistyö ei kovasta yrityksestä huolimatta lähtenyt lentoon ja sopimus päätettiin lopulta purkaa. Sen myötä bändin akut oli aika lopussa, mikä johti puolivahingossa kuuden vuoden hiatukseen".

Bändin aktivoitumisen laittoi liikkeelle korona. Yhtäkkiä keväällä yhtyeen jäsenten kalentereissa oli vapaa-aikaa, jolle piti keksiä käyttöä. Lopulta uutta musiikkia syntyi helposti ja bändi teki kokonaisen ep:n, jonka ensimmäinen single Vittuillaan on.

Uuden singlen ja tulevan ep:n on miksannut Lauri Eloranta, joka on työskennellyt bändien kuten Pää Kii ja Kynnet kanssa.

Vielä viikko ja uusi Vittuillaan-single julkaistaan. Joko sä tallensit sen ennakkoon?

https://orcd.co/vittuillaan ????

Julkaissut Numero 83 Perjantaina 14. elokuuta 2020

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Syksyn erilaisin vii... Brave New World 1-8:... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova