Tuorein sisältö

Tampereen Suomi-Ilmiö sai kansan liikkeelle

10.08.2008 klo 14.22 | Luettu: 2755 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Historian ensimmäinen Suomi-ilmiö konsertti keräsi Tampereen keskustan sydämeen, Ratinan stadionille, likimain 15 000 suomirokin ystävää. Lavalla nähtiin ensimmäisen esiintymisensä Tampereella mammaloman jälkeen tehneen PMMP:n energinen show. Pieni suuri Ismo Alanko Teholla orkesteri loihti ilmoille laajasti kappaleita Ismon bändien sekä soolouran ajalta. Keikan aikana lavalla vieraili myös Jonna Tervomaa esittäen Alangon kanssa duettona kappaleen 2X1=1.

Suomirokin äijistä äijin eli Popedan Pate Mustajärvi piiskasi yleisön yhteislauluhurmokseen - ilmoille sinkoili mm. Pitkä kuuma kesä ja lavalla nähtiin rumpujen ja basson varressa välillä myös Popedan toista sukupolvea eli kitaristi Costello Hautamäen nuoret pojat Jimi ja Alex.


Eppu Normaal esitti Suomi-ilmiössä kesän ainoan keikkansa. Yhteensä 26 biisin hittiputkessa kuultiin monia kansan rakastamia kappaleita kuten Murheellisten laulujen maa, Tahroja paperilla ja Nyt reppu jupiset. Eppujen setti piti sisällään myös 60 vuotta ja sikana viisun, jolloin lavalle marssi ja lauluun yhtyi Pate Mustajärvi.

Paitsi yleisö, myös aurinko näyttäytyi Ratinan stadionilla. Kuuman hittikimarapäivän päätteeksi konsertin järjestäjä Riki Huhtala kommentoi tapahtumaa;

- Vastoin ennakkopovauksia, sääherra suosi kotimaisen rokin yhteislaulutilaisuutta, Suomi-ilmiö konserttia. Konserttivieraiden mahtava fiilis huokui myös esiintyjiin ja päinvastoin. Kansa sai, mitä tilasi.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< AC/DC kutsuu fanit m... Charlien Enkelit ja ... >

Keskustelut (1 viestiä)

Tane

Rekisteröitynyt 26.06.2007

10.08.2008 klo 16.55

Vittu oisin tänne halunnu! Ois ollu parempi ku ykskää festari koko kesänä!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova