Tuorein sisältö

Netflix-sarja GLOW menehtyi koronan vuoksi ja Teenage Bounty Hunters luonnollisista syistä

06.10.2020 klo 18.10 | Luettu: 1690 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


80-luvun painishow'sta inspiroitunut Netflix-sarja GLOW on päättynyt ennenaikaisesti. Neljännen kauden oli tarkoitus jäädä viimeiseksi, mutta koronaviruksen vuoksi sekin jää tekemättä. Yksi uusi jakso ehdittiin filmata keväällä, mutta tauolle jääneitä kuvauksia ei jatketa. Painiin kuuluu fyysinen kontakti, ähkintä ja puhkinta, joten show'ta on hankala filmata korona-aikana.

Tekijöistä monet ovat harmitelleet tapahtunutta, mutta he ovat myös muistuttaneet, että pahempiakin asioita on meneillään, joten käytä maskia ja (Yhdysvalloissa:) käy äänestämässä.

Lähde: Deadline

Tuore Netflix-sarja Teenage Bounty Hunters on lopetettu ensimmäisen kauden jälkeen. Pääasiassa myönteistä palautetta saanut sarja kertoi kaksosista, jotka harrastavat normaalia teinielämää palkkionmetsästyksen ohella.

Deadline-sivusto selittää, että Netflix tilaa aina kokonaisen kauden pelkän pilottijakson sijaan. Joskus lopetuspäätökset siis vastaavat sitä, kun töpseli vedetään seinästä 1. julkaisemattoman jakson jälkeen (kuten kävi mm. Game of Thronesin 1. esiosalle).

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Clint Eastwood tartt... Dark 20/26: et tarvi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova