Tuorein sisältö

Nostaako Minäkuva Sini Yaseminin kotimaisen popin kärkikastiin?

07.10.2020 klo 13.39 | Luettu: 964 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Maamme kiinnostavimpien pop-lupausten joukkoon lukeutuva Sini Yasemin julkaisee toisen albuminsa perjantaina 16. lokakuuta. "Minäkuva" on jatkoa viime vuonna julkaistulle" Nimeä mut uudestaan" -debyyttialbumille.

Minäkuva on läpileikkaus Sinin monista eri puolista. Monimuotoisuus kaikuu myös musiikissa, sillä albumin tunnelmat soljuvat tanssivasta popista tummasävyiseen elektroon.

"Minäkuva eli minäkäsitys vastaa kysymykseen siitä, millainen minä olen. Se on käsitys omasta itsestä ja suhteesta ympäröivään maailmaan." Näin sanoi Google, kun ensimmäisen kerran kirjoitin hakukenttään sanan "minäkuva" halutessani selvittää sanan virallisen ja oikean merkityksen jonkun typerän väittelyn päätteeksi. Mä jäin kuitenkin kiinni siihen sanaan. Mä mietin, millainen on mun minäkuva? Miten mä nään itseni? Entä mikä siihen on vaikuttanut? Sinä päivänä syntyi mun toinen albumi".

Minäkuva-albumilta on kuluneen vuoden aikana julkaistu viisi singleä: Mayday, Paijaan, PS. Mul on toinen, Älä koita mun kultaa sekä Parijonossa.

Levyn Sini Yasemin teki yhdessä luottotuottajansa Joonas Laaksoharjun kanssa. Lisäksi levyä ovat olleet tekemässä Vilma Alina, Topi Kilpinen, Atso Soivio sekä tuottajaduo Jaron&Istala. Sini Yasemin kirjoittaa musiikkia myös muille artisteille ja on oman soolotuotantonsa lisäksi vieraillut mm. Kasmirin, STEREOn ja Viewn kappaleilla.

Vuonna 2015 debytoinut Sini Yasemin on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, joka muistetaan muun muassa kappaleistaan Mun kaa ja Lihasmuistissa. Laulajan helmikuussa 2019 julkaistu debyyttialbumi Nimeä mut uudestaan on striimannut kultaa.







V2.fi | J.A. Kaunisto
< Fitnesspäiväkirja sa... Tähdet, tähdet -ohje... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova