Tuorein sisältö

Hellfire-metallifestivaali jyrisee joulukuussa Helsingissä, Oulussa ja Tampereella

08.10.2020 klo 10.15 | Luettu: 866 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Joulukuun puolivälissä käynnistyy kolmella paikkakunnalla ympäri Suomen todellinen metallikansan suurjuhla, kun HELLFIRE 2020 – Metal Festival On Tour -tapahtuma valtaa Helsingin, Oulun ja Tampereen.

17. joulukuuta möykätään Helsingissä Tapahtumakeskus Telakassa, 18. joulukuuta aiheutetaan pahennusta Oulussa Club Teatriassa ja 19.12. jyrähtää Tampereella Olympia-korttelissa.

Lipunmyynti alkaa maanantaina 12. lokakuuta klo 10.00 Helsinkiin Lippupisteessä, Ouluun Ticketmasterissa ja Tampereelle Tiketissä.

"Haluamme tukea kotimaista metalliskeneä järjestämällä turvallisen tapahtuman samaan aikaan, kun niin moni keikka on jouduttu peruuttamaan. Elävä musiikki on ihmisille tarpeen ja monet ovat isosti kaivanneet päästä katsomaan livemusaa. Toteutamme kaiken yhdessä bändien ja keikkapaikkojen kanssa niin vastuullisesti ja turvallisesti, kuin se näinä aikoina suinkin on mahdollista", toteaa festivaalin promoottori Toni Törrönen.

Joka kaupungissa nähdään viisi kovaa kokoonpanoa maamme metallimusiikin huipulta: Rytmihäiriö, Kalmah, Brymir ja Mors Subita joka paikkakunnalla sekä …and Oceans Helsingissä ja Wolfheart Oulussa ja Tampereella.

Kaikki HELLFIRE 2020 – Metal Festival On Tour -tapahtuman esityspaikat korostavat noudattavansa voimassa olevia koronarajoituksia tarkoin. Tapahtumakeskus Telakka esimerkiksi kertoo kiinnittävänsä normaaliakin enemmän huomiota hygieniatoimiin ja noudattavansa kaikkia viranomaisten koronaohjeita. Club Teatriassa puolestaan yleisökapasiteetti on laskettu puoleen. Lisäksi yleisön oleskelutilat on jaettu siellä 500 hengen lohkoihin, joissa on omat wc:t, myyntipisteet ja henkilökunta. Tampereella Olympiassa on niin ikää vähennetty asiakaspaikkoja, lisäksi siellä on istumapaikkoja aulassa, salissa ja parvella.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tampereen Tähtikadul... Tähdet, tähdet 2020 ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova