Tampereella kuvataan parhaillaan Koskinen-sarjaa

15.10.2020 klo 09.38 | Luettu: 243 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ruudun alkuperäissarjaa Koskinen kuvataan parhaillaan Tampereella. Televisiossa sarja nähdään syksyllä.

Koskinen seuraa Tampereen poliisin väkivaltaisten rikosten yksikköä ja sarjaa tähditävät mm. Eero Aho, Maria Ylipää ja Turkka Mastomäki. Sarja perustuu Seppo Jokisen luomaan Koskinen-kirjasarjaan, joka on kuvannut poliisien työtä jo lähes 25 vuoden ajan.

Vuonna 1996 alkaneeseen kirjasarjaan on tähän päivään mennessä kertynyt 25 teosta. Jokinen kirjoittaa parhaillaan kirjasarjan 26. osaa, eikä Koskisen tarinan loppua vielä näy.

Sarjan ensimmäisellä kaudella Koskinen ja tiimi kohtaavat mm. sarjamurhaajan, epäonnistuneen jalokiviryöstön, psykiatrisessa sairaalassa tapahtuvan murhasarjaepäilyn, tuhopolton ja henkirikoksia huumejengin ympärillä. Koskinen joutuu työssään kestämään raakoja rikoksia, minkä vuoksi hänellä on vaikeuksia löytää tasapainoa ja rauhaa omassa yksityiselämässään.

Koskinen-sarjan pääohjaaja on Lauri Nurkse. Riku Suokas toimii toisena ohjaajana.

Koskinen-sarja nähdään Ruudussa syksyllä 2021.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Näin kävi suosikkiju... "Predator" saapuu pl... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi etsii peleistä innostunutta avustajaa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova