Tuorein sisältö

AC/DC:n Brian Johnson kertoo, miten selvisi musertavasta lääkärien tuomiosta: lopeta keikkailu tai menetät kuulosi lopullisesti

14.11.2020 klo 17.36 | Luettu: 1126 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

AC/DC:n vokalisti Brian Johnson joutui vetäytymään bändin edelliseltä Rock Or Bust -kiertueelta kuulo-ongelmien johdosta. Tuolloin kiertue tehtiin loppuun Axl Rosen avustuksella.

Apple Musicin haastattelussa Johnson myöntää tarttuneensa pulloon kuultuaan murskaavan uutisen.

"Se tuli äkkiä ja yllättäen. Ei nyt kuitenkaan aivan puskista, sillä vaiva kehittyi huonompaan suuntaan. Tiesin että kuulo-ongelmat etenevät vain yhteen suuntaan ja kun lopulta minun oli pakko jättää keikkailu, se oli julmaa. Olit vain itsesi kanssa. Samaan aikaan piti rauhoitella itseään, ettei vaiva ollut kuolemaksi. Olin elänyt kuulo-ongelmien kanssa jo vuosia, olin tuolloin 68-vuotias. Samaan aikaan paras ystäväni kuoli syöpään. Se oli viimeinen isku vyön alle. Seurustelin pullon kanssa pari seuraavaa kuukautta. En käynyt psykiatrilla tai syönyt masennuslääkkeitä, vedin sen rokkarin tyylillä".

Johnson uskoi, että rock oli siinä - kunnes mies tapasi oikean asiantuntijan ja uuden teknologian avulla mies pystyy nousemaan jälleen lavalle.

(Blabbermouth.net)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Zack Snyder tarvitse... Kymppitonnin seuraav... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova