Tuorein sisältö

Vain elämää -ohjelmassa Herra Ylppö kertaa artistinimensä taustoja: alun perin haukkumanimi

23.11.2020 klo 10.46 | Luettu: 845 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vain elämää -ohjelmassa vietetään seuraavaksi Herra Ylpön päivää.

HUOM! Sisältää ennakkotietoa tulevasta.

Kuinka syntyi artistin käyttämä nimi?

"Ylppö ei ole mikään taiteilijanimi, sehän on lempinimi. Se on jo ennen tätä musiikkiura tullut".

"Joskus teininä me juotiin ja jäätiin kaverin vanhemmille kiinni siitä, että oltiin alkoholia käytetty vähän liian aikaisessa vaiheessa. Olin selittänyt jotain Arvo Ylpöstä, en tiedä yhtään mitä, olin humalassa ja nuori ja silloin se tuntui hyvältä idealta", Ylppö kertoo.

Tarkkailuluokalla keskittymisvaikeuksien vuoksi olleen Ylpön kaveri nappasi asiasta kopin ja näin syntyi uusi lempinimi.

"Siinä sattui olemaan sellainen isompi jätkä mukana, vähän vanhempi tarkkiskundi, sitten se alkoi leikkimielisesti vit*uilemaan mulle, että kato Ylppö! Se oli periaatteessa alun perin haukkumanimi".

Herran arvonimen artisti lisäsi nimeensä spontaanina päähänpistona taidekoulussa. "Se oli ihan oma vitsi, otin röyhkeästi sen. Oli eka taidenäyttely ja laitoin sinne töitäni näytille. Siitä tuli hirveä flaidis siellä taidekoulussa, kun ne oli niin räävittömiä ne teokset, että he eivät halunneet laittaa niitä lainkaan esille. Rehtori sanoi, että nämä Ylpön duunit laitetaan eteisaulaan! Heti kun jengi tulee sisään, ne näkevät nämä. Kun signeerasin niitä, niin jostain syystä ajattelin, että tuo Ylppö on liian arkinen. Kirjoitin ’Herra Ylppö’"

Vain elämää Nelosella ja Ruudussa perjantaisin kello 20.

(Lähde Nelonen)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Vesku Jokinen hehkut... Seinäjoen Provinssi ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova