Tuorein sisältö

Michael Monroe julkaisee hyväntekeväisyysbiisin

25.11.2020 klo 09.44 | Luettu: 255 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Michael Monroe julkaisee hyväntekeväisyysbiisin.

Perjantaina julkaistava Fight Back Blues -single on omistettu Monroen ystävälle, vakavassa onnettomuudessa loukkaantuneelle entiselle freelaskijalle Pekka Hyysalolle. Singlen koko tuotto lahjoitetaan Hyysalon vuonna 2013 perustamalle FightBackille, jonka missiona on auttaa muita päävamman saaneita ja välittää toivoa, positiivista ajattelua, tahdonvoimaa ja periksiantamattomuutta kaikenlaisissa elämäntilanteissa.

Fight Back Blues on Michael Monroen säveltämä ja sanoittama kappale. Perjantaina 27.11.2020. julkaistavalla biisillä soittavat Sami Yaffa (basso) ja Jussi Vuola (rummut).

Vallila Music Housen julkaiseman singlen kaikki tuotot ohjataan suoraan FightBack ry:lle.

"Minulla on ollut jo vuosia mottonani FightBack, olen halunnut kehottaa kaikkia taistelemaan masennusta ja vastoinkäymisiä vastaan mahdollisimman vahvoin ja iloisin mielin. Olinkin todella otettu, kun kuulin Monroen säveltämän ja sanoittaman biisin ensimmäistä kertaa. Tämä tapahtui tänä vuonna ennen vuotuisen FightBack runin alkua Turussa, kun Monroe esitti biisin turkulaispuistossa vain akustisen kitaran ja huuliharpun säestämänä", kertoo lokakuussa uuden Vastuun FightBack -kirjan julkaissut Pekka Hyysalo.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< AC/DC listakärkeen m... Tuomari Nurmion 70v-... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova