Tuorein sisältö

True-skeneilijät huomio - Stam1nan uudella levyllä palataan mattamustan taidealbumin jälkeen juurille

30.11.2020 klo 11.24 | Luettu: 927 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Metalliyhtye Stam1nan yhdeksäs studioalbumi on valmis. Novus Ordo Mundi julkaistaan 26. helmikuuta 2021.

Stam1na palaa juurilleen, kun tuottajan pallille istahtaa kymmenen vuoden tauon jälkeen bändin alkuaikojen luottomies Miitri Aaltonen. Miitrin kädenjälkeä kuultiin neljällä ensimmäisellä albumilla, viimeksi platinaan yltäneellä Viimeinen Atlantis -levyllä. Raja-albumilla Miitri vastasi miksauksesta.

"Palasimme nälkään, raakuuteen, nopeuteen ja raivoon. Jos Taival oli mattamusta taidealbumi, niin Novus Ordo Mundi, Uusi maailmanjärjestys käskyttää kuulijaa ihan eri tempolla. Levy kuulostaa sille että jalkapuoli terrieri olisi jäänyt loukkuun viemäriputkeen. Miitri toi äänityksiin kaivattua vittu nyt jätkät oikeesti -asennetta, jotakin sellaista, mitä fanit kuulivat debyytin ja kakkosalbumin aikoihin. Levyllä vierailee muun muassa Mikko Kotamäki (Swallow the Sun). Odotan innolla lukea true-skeneilijöiden ajatuksia Stam1nan uskottavuudesta 2021", kuvailee Antti Hyyrynen.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Vain elämää Yllätysb... Luolamiehet alkoivat... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova