Tuorein sisältö

Tästä yhteistyöstä ei voi syntyä muuta kuin pimeää timanttia, Joe Lynn Turner ja Peter Tägtgren työstävät albumia

01.02.2021 klo 14.28 | Luettu: 872 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Veteraanirokkari Joe Lynn Turner on laulanut yhtyeissä kuten Rainbow, Yngwie Malmsteen's Rising Force ja Deep Purple.

Nyt mies tekee yhteistyötä metallituottaja Peter Tägtgrenin (Pain, Hypocrisy, Lindemann) kanssa.

Turner ei halua paljastaa keskeneräisestä projektista liikoja - jätetään projektin ylle hieman mysteeriä!

Turner kertoo tehneensä keikan Peterin veljen Tommyn kanssa Ruotsissa. Lopulta kävi niin, että Turner ja Peter ystävystyivät. Eikä aikaakaan, kun kaksikko jo vaihteli nauhoja. Kun rokkarit ehtivät lopulta samaan studioon, homma alkoi pelittää vielä isommin.

Turnerin mukaan luvassa on erilaista ja jännittävää.

Materiaalia ei voi verrata mihinkään muuhun yhtyeeseen. Melodista, kyllä mutta synkempää - johtuen jo pelkästään koronaviruspandemiasta. Musiikissa on aineksia monesta: industrialia, klassista rockia, ripaus pimeyttä ja synkkyyttä. "Odotamme materiaalin herättävän joissakin närästystä".

Turnerin arvion mukaan single on tulossa huhti-toukokuussa. Kokonaisen levyn julkaisun määrittelee, onnistuuko kesällä jo keikkailu.

(Blabbermout.net)


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Raasepori festivaali... Nicole Kidman venytt... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova