Tuorein sisältö

Uusi Apulanta marraskuussa

21.08.2008 klo 10.29 | Luettu: 3254 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Apulanta julkaisee juhlallisesti kymmenennen studioalbuminsa 5.11. Vuonna 1991 Heinolassa perustettu yhtye on julkaissut urallaan yhteensä 9 albumia, 5 kokoelmalevyä, ja lukuisan määrän sinkkuja. Yhtyeen viimeisin pitkäsoitto vuonna 2007 alkukeväästä julkaistu Eikä vielä ole edes ilta myi platinaa lähes heti ilmestymisen jälkeen, ja tämän vuoden kesäkuussa julkaistu `Kesä-EP` on ylittänyt kultalevyyn oikeuttavan 5000 kappaleen rajan.

Uusi albumi on vielä nimeämätön, ja Apulannan laulaja ja biisintekijä Toni Wirtanen kuvaileekin tulevan albumin materiaalia ja sen tekoa seuraavasti:

- Ensimmäiset sessiot vedettiin maalis-huhtikuussa samalla, kun äänitimme Kesä-EP:n matskuja. Toukokuulla jatkettiin studiohommia, mutta kesän pyhitimme keikoille. Toki erilaista sälppää (ideoita, biisinpätkiä, riffejä, kertsejä) syntyy yleisen elämisen oheistuotteena, joten tavallaan kesäkin oli tämän levyn kannalta ihan hedelmällistä aikaa.

- Nyt on jo takana kolme viikon sessiota studion uumenissa ja seitsemän biisiä on enemmän tai vähemmän valmiina. Vahva runko levylle, siis.

- Jengi aina kysyy, että millaista musaa on tulossa. Aika vaikea sanoa. Ei noita oikein pysty kuvailemaan millään. Jonkun mielestä ne ovat kuitenkin "perus-Apulautaa", jonkun mielestä taas jotain aivan uutta. Totuus lienee varmasti jotain siltä väliltä. Tästä levystä tulee niin soundillisesti, sävellyksellisesti, tyylillisesti kuin ennenkaikkea sanoituksellisestikin vuoropuhelu.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Rokkilehti Sue koki ... Pajula Tour täyttää ... >

Keskustelut (3 viestiä)

ross_the_boss

21.08.2008 klo 12.04

aivan älytöntä paskaa.
lainaa
vikke

22.08.2008 klo 05.46

Euroopan paskin bändi.
lainaa
Balder

22.08.2008 klo 10.03

Apulanta on viimeisen vuosikymmenen kovin kotimainen, suomeksi musisoiva rockbändi, joka ei edes ratsasta heviaallolla. Virtanen on käsittämättömän kova biisintekijä, joka pystyy perusaineksista loihtimaan jatkuvasti uusia koukuttavia viisuja.

Apulannan voi nostaa suomalaisen musiikin legendojen joukkoon Hanoi Rocksin, Eppu Normaalin ja Nightwishin joukkoon.

Ja teille jotka ette sitä tajua: "Viisaus ei asu meissä".
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova