Tuorein sisältö

Uusi The Running Man edustaa enemmän Stephen Kingiä, vähemmän Schwarzeneggeria

19.02.2021 klo 23.59 | Luettu: 1760 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Baby Driver -ohjaaja Edgar Wright väsää uuden The Running Man -elokuvan. Stephen Kingin viikossa kirjoittaman romaanin pohjalta on aiemmin tehty Arnold Schwarzeneggerin tähdittämä pöhköily. Kingin mukaan Schwarzenegger on alkuperäisen päähenkilön vastakohta, joten älä odota mesoavaa muskelimiestä: Wright tähtää uskollisempaan tulkintaan.

Vuoteen 2025 sijoittuva romaani kertoo lohduttomasta dystopiasta. Päähenkilö osallistuu epätoivon valtaamana mutta vapaaehtoisesti peliohjelmaan nimeltä The Running Man. Hän saa etumatkaa, ennen kuin hänen peräänsä lähetetään palkkamurhaajia, joita väistelemällä ja tappamalla hän tienaa. Iso-Arskan leffassa karpaasikyttä lavastettiin rikolliseksi, joita jahdattiin samantapaisissa merkeissä.

Wright vastaa käsikirjoituksesta Michael Bacallin kanssa. He kirjoittivat yhdessä myös Wrightin ohjauksen Scott Pilgrim vastaan maailma. Wright totesi jo muutamia vuosia sitten, että The Running Man on se leffa, josta hän tahtoisi tehdä uuden version.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< 'Sä saat potkut' - t... Synttärisankari Erik... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova