Invincible 1-2: supersarja on asian ytimessä, kun interdimensionaalinen kriisi on normipäivä

Teräsmiehen viiksekäs kopio teurasti "Justice Leaguen". Se on iso koukku ja tavallaan ei.

Nyt toisen todellisuuden örkit hyökkäävät. Teräsviiksi otti osumaa, joten hänen poikansa Invincible on viimeinen mies pystyssä? Ei. Muut superteinit pärjäävät. Invincible oppii alkeita ja löytää kavereita. Viranomaiset ovat huolestuneita ykköstiimin murhasta, mutta toistaiseksi byrokratia pyörii rutiinilla. Invincible ehtii käydä avaruudessa painimassa kykloopin kanssa, mutta kaikki tämä on jo tapahtunut jollekin, joten kukaan ei ole vakuuttunut. Invincible on laimea sankarinimi sarjan itsensäkin mukaan.

Tämä ei tarkoita sitä, että jakso olisi väsynyt. Valloittajat ovat "allergisia ajalle" (kuten Shyamalanin alienit ovat vedelle), mutta ne palaavat yhä sinnikkäämpinä. Ne ovat vain "viikon hirviöitä" ja keino alleviivata, että Teräsviiksi on reilusti isompi uhka, mutta hurmeista rytinää riittää.

Hahmojen asenteet ovat väsyneitä. Se on huvittavan hämmentävää. Vaisto sanoo, että syy, miksi sarja on tehty, on vasta tulossa, vaikkei esimerkiksi se kuulosta ominaisuudelta, että eritoten nuoret hahmot on piirretty geneerisesti. Varon menemästä asioiden edelle. Se on kiinteää sisältöä, että Invincible on suhteellisen realistisesti "ensimmäistä päivää töissä" ja hän välittää vähän enemmän kuin muut esimerkiksi pelastamastaan mummosta.

Alkuperäisen sarjakuvan fanit ovat mainostaneet isoja käänteitä, joihin sarja vaikuttaa kykenevän, mutta olen kokenut kylmien väreiden tynkää siitä johtuen, miten yksinkertaiset asiat (kliseet) on kehystetty. Itsetietoisuus ja itsevarmuus on yksi tie tuoreuden tuntuun.


Keskiarvo 2 jakson jälkeen:


< Jakso 1-1 --- Jakso 1-3 >

Katsottu: Amazon Prime