Tuorein sisältö

Rock ja festarit vetävät kansaa - iskelmä pienissä vaikeuksissa

29.08.2008 klo 23.59 | Luettu: 1496 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Turun Sanomien artikkelin mukaan Ohjelmatoimistojen liiton teettämä tutkimus paljastaa rockin ja festareiden potkivan ylöspäin - kun taas iskelmä-ja tanssimusiikki on pienoisissa vaikeuksissa.

Ohjelmatoimistojen liiton mukaan keväällä tehty tutkimus osoittaa 25 prosenttia tanssipaikoista kärsineen kysynnän laskusta. Kysynnän lisääntymiseen ei uskonut yksikään tanssitilaisuuksia järjestänyt taho.
Liittoon kuuluvista ohjelmatoimistoista yli puolet uskoi myynnin lisääntyvän - tanssi-ja viihdepuolella 32 prosenttia ennusti laskua. Perinteisten tanssipaikkojen määrä on Suomessa vuosien aikana pudonnut noin sataan.

Toisaalta rockin ja popin tulevaisuus näyttää huomattavasti valoisammalta, niin klubeilla kuin ulkoilmafestareilla. Myös mekaanisen musiikin ja karaoken uskotaan kasvattavan suosiotaan. Keväällä festarien ja musiikkitapahtumien arveltiin olevan kasvussa - näin myös tapahtui kuluneena kesänä. Suomi täyttyi kaiken maailman ja kaiken kokoisista tapahtumista.

Myös yritysviihde kiinnostaa ohjelmatoimistokenttää kovasti. Yrityspuolella viihteen kysyntä on kuitenkin kovin suhdanneherkkää. Kunnon pikkujoulut ovat riippuvaisia taloudellisesta tilanteesta.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Renny Harlinin Manne... Sean Connery muistel... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova