Tuorein sisältö

Ysärihitin paluu, tangokuninkaallisen ja Bomfunk MC’s -äänen esittämästä Light My Fire -hitistä uusioversio

11.06.2021 klo 10.24 | Luettu: 1249 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Suomalainen eurodance- tuottaja Rama eli Markku Raski valloitti yhdessä siskonsa Merjan kanssa Suomen diskolistan paalupaikan keväällä 1996 kappaleellaan Light My Fire.

Vuoden 1993 tangokuningatar Merja Raski vokaaleissa ja rap-osuudet toimitti Bomfunk MC’s -yhtyeestä myöhemmin tunnetuksi tullut räppäri Raymond Ebanks. Tuloksena kotimainen ysäriklassikko.

25 vuotta ensijulkaisunsa jälkeen hitti on saanut kasvojenkohotuksen, jossa lauluosuudet hoitaa Markku Raski itse ja rap-osuudet hänen pitkäaikainen yhteistyökumppaninsa, sokea yhdysvaltalais-suomalainen räppäri MC Licia.

Markku Raski kiinnitettiin maineikkaan suomidance-levymerkki Blue Bubblen artistiksi vuonna 1994. Blue Bubble julkaisi Ramalta singlet Light My Fire ja Crying Out. Vaikka eritoten Light My Fire oli saanut yleisöltä positiivisen vastaanoton, jäi Raman 1990-luvun levytysura vain kahden singlen mittaiseksi.

Yrittäjänä päivätyönsä tekevä Raski on julkaissut musiikkia viime vuosina omakustanteisesti. Vuonna 2017 Raski ja MC Licia eli Felicia Prehn tapasivat ja aloittivat yhteistyön. Siitä lähtien he ovat tehneet musiikkia yhdessä ja esiintyneet ysäribileissä ympäri Suomen.

"Lopetin musiikinteon lähes kokonaan 2000-luvun alussa. Huomasin kuitenkin joitakin vuosia sitten, että 1990-luvun musiikki on palannut ja siitä innostuneena päätin jatkaa kesken jäänyttä matkaa. Tämä on vasta uuden tulemisen alku", Raski linjaa.

Light My Fire 25 on nyt kuunneltavissa kaikissa suoratoistopalveluissa.



Alla alkuperäinen versio, jossa vokaaleissa siis Merja Raski ja Raymond Ebanks:


V2.fi | J.A. Kaunisto
< 'Kaikki ei voi olla ... Ja rokki soi - Rock ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova