Tuorein sisältö

Kehuttu ja palkittu kotimainen rikossarja jatkuu kolmannelle kaudelle

08.07.2021 klo 22.35 | Luettu: 982 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Pohjois-Suomen kauniisiin maisemiin sijoittuvan Kaikki Synnit -sarjan ensimmäinen tuotantokausi on myyty jo yli 30 maahan, mm. Iso-Britanniaan, Yhdysvaltoihin, Saksaan, Ranskaan ja Espanjaan. Sarjan kansainvälisestä levityksestä vastaa NBCUniversal.

Elisa Viihteen kotimainen alkuperäissarja jatkuu kolmannen kauden voimin. Mika Ronkaisen ja Venla Aakon käsikirjoittaman ja Mika Ronkaisen ohjaaman rikossarjan pääosissa nähdään aiemmilta kausilta tutut keskeiset hahmot. Sarjaa tähdittävät mm. Maria Sid, Johannes Holopainen, Matti Ristinen, Inka Kallén ja Kreeta Salminen.

Käsikirjoituksesta Göteborgin elokuvajuhlilla palkitut ja molemmista tuotantokausista Venla-ehdokkuudet saaneet Mika Ronkainen ja Venla Aakko (entiseltä nimeltään Merja Aakko). Mika Ronkainen ohjaa aiempien tuotantokausien tapaan myös uudet kolmannen tuotantokauden jaksot.

Kolmannella tuotantokaudella matkataan ajassa noin viisi vuotta eteenpäin sarjan ensimmäisen tuotantokauden tapahtumista. Ensimmäiseltä kaudelta tutut KRP:n rikostutkijat Sanna Tervo (Sid) ja Lauri Räihä (Holopainen) palaavat takaisin Varjakkaan kopiomurhaajan iskettyä paikkakunnalle, jonka sarjamurhaaja laittoi viisi vuotta sitten polvilleen. Kaksikon rinnalla murhaajaa ja aikaa vastaan taistelee paikallispoliisi Jussi Ritola (Ristinen), jota vaimon vanhat teot eivät jätä rauhaan.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Bon Jovin konserttie... Vahva ehdokas kesähi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova