Tuorein sisältö

'Heti ensimmäisestä lähdöstä alkaen vallaton meriperinne' - suomipoppia risteilyn voimin

20.10.2021 klo 09.40 | Luettu: 927 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Radio Suomipopin perinteinen risteily lähestyy. Onhan näitä jo ollut - vuodesta 2013 lähtien.

"Radio Suomipopin risteilyt alkoivat vuonna 2013, ja niistä muodostui heti ensimmäisestä lähdöstä alkaen vallaton meriperinne. Ensimmäinen risteily myytiin loppuun Aamulypsy-brändin alla. Juha Perälän fanit, voittopuolisesti miehiä, olivat painattaneet mestaristaan kuvalla varustettuja t-paitoja. Kanavalla ei oltu aivan varmoja, löytävätkö kuuntelijat radioaalloilta Itämeren aalloille. Vaan turhaksi osoittautui huoli – myös seuraavan risteilyn hytit varattiin ennen kuin ne tulivat edes saataville. Vuonna 2014 risteiltiin Radio Suomipop -lipun alla. Markkinointitoimiston heebo oli käynyt kanavajohdossa kuiskuttelureissulla ja myi päättäjille ajatuksen asiakaspohjan laajentamisesta. Asiantuntija piti mahdollisena, että kaikki eivät ehkä tykkää Aamulypsystä, mutta pitävät silti Suomipopista kanavana ja suomipopista musiikkina. Olihan muutama mainosasiakas oikein erikseen pyytänyt, että heidän sauvasekoitintaan ei saa missään nimessä sijoittaa Aamulypsyn mainoskatkolle, muille kylläkin. Huoli oli periaatteessa turha, sillä laiva oli täynnä joka tapauksessa, eikä kukaan tuntenut sellaista ihmistä, joka ei olisi rakastanut Aamulypsyä."

Näin kuvaillaan "Radio Suomipop – Suomalaisuuden soundtrack" -juhlakirjassa risteilyperinteen nousua ja uhoa.

Seuraava risteily on luvassa 11.11.-12.11. Niin, ja Aamulypsy täyttää 15 vuotta 29.10 - työn merkeissä.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Antti ja Erika, Huon... Alastomuudella kohua... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova