Tuorein sisältö

Metallican levy-yhtiö hermostui Ruotsalaislehden arvostelusta

15.09.2008 klo 09.04 | Luettu: 7031 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Euroopan puolella Metallican asioita hoitava Universal Music hermostui ruotsalaiselle Sydsvenskan-lehdelle, yhtiön mielestä lehden julkaisema levy-arvostelu oli kaikkea muuta kuin asiallinen. Universal ei sentään suuttunut huonosta palautteesta vaan kirjoittajan tekemästä paljastuksesta - arvio oli tehty laittoman latauksen tuloksena vastaanotetusta paketista. Pirate Baystä imutettu versio oli vieläpä "tuunattu" versio eli omin luvin miksattu tuotos.

Kolmen tähden arviossaan Jonn Jeppsson kertoo lataamansa "Death Magnetic: Better, Shorter, Cut"-version sisältäneen samat kymmenen siivua kuin alkuperäinen cd, mutta jokainen biisi esiintyy 1-4 minuuttia laihemmassa kuosissa. Mies myös kehuu viisujen hyötyvän "läskikerroksen" poistosta, levy alkaa lähestymään kovia odotuksia.

Metallican levy-yhtiö kuuli asiasta ja perui Sydsvenskalle luvatun Metallica-haastattelun. Levy-yhtiön mukaan raskauttavia seikkoja arvostelussa oli kaksin kappalein: arvostelija kertoi laittoman latauksen tarkan lähteen - suorastaan opastaa tekemään laittoman teon. Lisäksi yhtiö on närkästynyt seikasta, että kyseessä oli laittomasti "tuunattu" versio ja arvostelija väitti muunneltua paremmaksi kuin alkuperäistä tuotosta.

Sydsvenskaa saattaa odottaa lisätoimentpiteet tapauksen johdosta, levy-yhtiö on hyvin vihainen.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< BB-Markon kirjoittam... Muslimituomari uhkaa... >

Keskustelut (3 viestiä)

Nasse-setä

15.09.2008 klo 09.55

Nasse-setä on hyvin hyvin hyvin vihainen
lainaa
pekka

15.09.2008 klo 14.34

noni vois käydä iteki lataamassa ton paremman version...
lainaa
HalfNelson

16.09.2008 klo 18.10

pekka kirjoitti:
noni vois käydä iteki lataamassa ton paremman version...


Tekisi mieluummin Metallica hyviä biisejä. Ei ole tehnyt ainuttakaan 1988 jälkeen.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova