Tuorein sisältö

Euroviisujen äänestysjärjestelmä muuttuu - kansalliset raadit takaisin?

15.09.2008 klo 12.12 | Luettu: 3485 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Euroopan yleisradioliitto EBU:n Eurovision laulukilpailun ohjausryhmä suunnittelee muutoksia laulukilpailun äänestysmenetelmään. Viime vuosina varsinkin euroopan itäiset maat ovat onnistuneet äänestämään itselleen etua. Vuonna 2009 euroviisuvoittajaa ei valita pelkästään puhelinäänestyksellä, vaan myös kansalliset raadit pääsevät jälleen vaikuttamaan kilpailun lopputulokseen.

Raatien mukanaolon toivotaan vähentävän naapurimaiden suosimista ja ns. diasporan eli tässä tapauksessa hajallaan eri puolilla Eurooppaa asuvien kansalaisten mahdollisuutta äänestää kotimaataan ja samalla vaikuttaa merkittävästi viisutulokseen. Näillä kahdella tekijällä etenkin läntisen Euroopan maat ovat selittäneet viime vuosien huonoa viisumenestystään.

Miten raadit kootaan ja kuinka paljon raatien äänestys vaikuttaa lopputulokseen - siitä ohjausryhmä tekee päätöksen myöhemmin kuluvan vuoden aikana.

Semifinaaleissa äänestysmenetelmä pysyy entisellään. Puhelinäänestyksen perusteella yhdeksän parasta pääsee kummastakin semifinaalista jatkoon. Viimeisen jatkopaikan saa raatien äänestyksen perusteella parhaiten sijoittunut maa, joka ei ole puhelinäänestyksessä sijoittunut yhdeksän parhaan joukkoon.

Moskovassa kokoontunut ohjausryhmä vahvisti myös vuoden 2009 Euroviisujen kilpailupaikaksi Moskovan Olympiski-areenan. Semifinaalit käydään 12. ja 14. toukokuuta ja finaali 16. toukokuuta.

Lähde Yle.fi/euroviisut



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Muslimituomari uhkaa... Scorpions saa tutun ... >

Keskustelut (3 viestiä)

Rams

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.09.2008 klo 12.42

Hyvä muutos henkilökohtaisen jouluni sääntöihin. Viimeisen parin vuoden "kisoja" seuranneille on varmasti ihan jokaiselle päivänselvää, että nykysysteemi ei enää toiminut. Käytännössä itäeuroopan maat olivat kärjessä, länsieuroopan pohjalla. Aivan täysin esityksestä riippumatta naapurimaille/sukulaiskansoille annettiin korkeita pisteitä.
lainaa
Viisu

15.09.2008 klo 15.30

Saisivat lopettaa noi viisut kokonaan.
lainaa
Viisufani

16.09.2008 klo 20.27

Kyllä se on vaan niin, että juuri noilla Itä-Euroopan mailla on ollut ne parhaat viisut viime vuosina. Länsi-Euroopan huono menestys johtuu heikoista biiseistä (esim. Espanjan viime vuoden viisu oli hyvä esimerkki Länsi-Euroopan viisujen tasosta), eikä mistään naapuriäänestyksistä. Sitäpaitsi on ihan puolueettomasti laskettu, että vaikka Itä-Euroopan maiden antamat äänet otettaisiin pois, niin lopputulos olisi silti suunnilleen sama. Ja kyllähän nuo Länsi-Euroopan maat äänestävät myös toisiaan (esim. etelän maat ja pohjoismaat).
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova