Tuorein sisältö

Sonata Arctican akustinen Suomen kierros alkaa helmikuussa

01.11.2021 klo 11.17 | Luettu: 791 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Sonata Arctica suuntaa helmi-maaliskuussa viidentoista konsertin akustiselle konserttisalikiertueelle ympäri Suomen. Acoustic Adventures -konserttisarja on ollut menestys ja yhtye onkin innoissaan päästessään siirtämään konseptin uudelle tasolle:

"Ollaan edetty Acoustic Adventures -touhujemme kanssa niin pitkälle, että nyt on aika julkaista kyseisestä proggiksesta pari levyä, joista ensimmäinen ilmestyy alkuvuodesta. Kuten asiaan kuuluu, niin uutta levyähän on pakko juhlistaa kiertueella. Suuntaamme siis kotimaan keikoille helmi-maaliskuussa 2022. Tällä kertaa kalenteriin mahtuu myös useita uusia paikkakuntia, joten tulee olemaan todella hienoa päästä jälleen esiintymään akustisesti, ja luonnollisesti settiin kuuluu myös uutta materiaalia vanhojen hittien lisäksi."

Acoustic Adventures 2022 -kiertue alkaa Ylivieskan Kulttuurikeskus Akustiikasta perjantaina 4. helmikuuta. Liput kiertueelle ovat myynnissä nyt.

Sonata Arctica Acoustic Adventures 2022 -konsertit:

pe 4.2.2022 Ylivieska, Kulttuurikeskus Akustiikka
Ennakot: Lippu.fi

la 5.2.2022 Oulu, Madetojan sali
Ennakot: Ticketmaster

su 6.2.2022 Raahe, Raahesali
Ennakot: Tiketti

pe 11.2.2022 Lappeenranta, Lappeenranta-sali
Ennakot: Lippu.fi

la 12.2.2022 Joensuu, Carelia Sali
Ennakot: Ticketmaster

su 13.2.2022 Iisalmi, Eino Säisä -sali
Ennakot: Lippu.fi

la 19.2.2022 Rauma, Raumasali
Ennakot: Ticketmaster

su 20.2.2022 Helsinki, Kulttuuritalo
Ennakot: Lippu.fi

to 24.2.2022 Turku, Logomo
Ennakot: Lippu.fi

pe 25.2.2022 Hämeenlinna, Verkatehdas
Ennakot: Ticketmaster

la 26.2.2022 Kouvola, Kuusaasali
Ennakot: Ticketmaster

su 27.2.2022 Jyväskylä, Lutakko
Ennakot: Jelmu.net & Lippu.fi

to 3.3.2022 Pieksämäki, Poleenin sali
Ennakot: Ticketmaster

pe 4.3.2022 Kuopio, Kuopion Musiikkikeskus
Ennakot: Lippu.fi

la 5.3.2022 Kuhmo, Kuhmo-talo
Ennakot: Lippu.fi


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Perseidit kiikariin:... Suomen Virallisen al... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova