Tuorein sisältö

Arttu Wiskari paljastaa Vain elämää -ohjelmassa: 'Tuli yöllä sellaisia fiiliksiä, että tukehtuu'

09.11.2021 klo 23.21 | Luettu: 1038 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vain elämää -ohjelmassa vietetään seuraavaksi Chisun päivää.

HUOM, sisältää ennakkoa tulevasta.

Arttu Wiskari kertoo Chisun Vain elämää -päivänä ennen ohjelman kuvauksia alkaneista terveysongelmista.

Arttu kertoo kärsineensä äkillisistä hengitysvaikeuksista. "Tuli yöllä sellaisia fiiliksiä, että tukehtuu. Rupesin miettimään, että mulla on pakko olla kurkussa jotain".

Syy paljastui kilpirauhasesta.

"Tuolta löytyi kilpirauhasesta pari sellaista rauhasta, jotka on lähteneet kasvamaan yli ja niistä on muodostunut sellaisia snadeja kystiä tai kasvaimia, ne painaa tuonne äänihuulien viereen koko ajan".

Äänihuulien lähelle kohdistuva leikkaus oli ajoittumassa todella hankalaan ajankohtaan.

"Lääkäri soitti ja sanoi, että ei ole ainakaan syöpä. Sitten lääkäri oli, että ei mitään hätää, leikataan pois ja mä olin, että ei mitään hätää, mulla on Vain elämää tuossa viikon päästä!"

Onneksi leikkaus ei ollut kiireellinen, joten Vain elämää -ohjelman ehtii tehdä siinä välissä.

Vain elämää -ohjelman 12. kauden jaksot Nelosella ja Ruudussa perjantaisin klo 20.

(Nelonen)


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Hupsis tupsis nisset... Netflixin heittämäll... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova