Tuorein sisältö

Anssi Kelalla on asiaa Oulun elämänkertakonsertteihin saapuville faneilleen

23.11.2021 klo 21.12 | Luettu: 1154 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Anssi Kelan "Mun täytyy kävellä näin" -elämänkertakonsertit jatkuvat kahdella Oulun konsertilla.

Anssi muistuttaa somessa koronavirustilanteen aiheuttamista haasteista. Myös Oulussa kiristyneet säännökset aiheuttavat koronapassin käyttöönoton.

"Oulun teatteri ottaa käyttöön koronapassin huomisesta 24.11. alkaen. Teatteri toimii viranomaisten ohjeistusten mukaisesti. Koronapassia edellytetään siis molemmissa elämäkertakonserteissa kaikilta 16-vuotiailta tai sitä vanhemmilta katsojilta.

Tarvittaessa katsojien tulee varautua todistamaan henkilöllisyys kuvallisella henkilöllisyystodistuksella. Koronapassin edellytyksenä on joko saatu rokotesuoja, 72 tunnin sisällä saatu negatiivinen koronatesti tai todistus sairastetusta koronataudista.

Esityksiin tullessa suosittelen siis saapumaan paikan päälle hyvissä ajoin. Koronapassin voi ladata puhelimeen tai tulostaa etukäteen osoitteesta kanta.fi. Jotta sisääntulo ja koronapassien tarkastus on mahdollisimman jouhevaa, teatteri suosittelee ottamaan valmiiksi esille koronapassin, teatterilipun sekä henkilöllisyystodistuksen
".

Anssi pahoittelee omalta osaltaan aiheutuvaa ylimääräistä vaivaa. Tosin artisti menee niillä säännöillä, jotka ovat voimassa.

Keskiviikon ja torstain Oulun keikkojen jälkeen kiertueen seuraavat keikat ovat 30.11 ja 1.12. Kuopiossa.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Teräsmiehen koirasta... Punk in Drublic -kie... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova