Tuorein sisältö

Teräsbetonin pöytälaatikkoon jääneitä heviaarteita julkaisuun

26.11.2021 klo 13.40 | Luettu: 1327 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Teräsbetonin kitaristi Vili Rantanen julkaisee bändin pöytälaatikkoon jääneitä heviaarteita.

Ensimmäinen single Voimaa uhkuu perinteistä Teräsbetoni-henkeä

Vaikka Teräsbetonin paluuta on turha odottaa, faneille on luvassa ennenkuulumatonta herkkua: bändin kitaristi Vili Rantanen on koonnut ympärilleen uuden kokoonpanon, joka kantaa nimeä V. Rantanen ja Teräksen varjo. Bändi julkaisee nyt ensimmäisen singlen tulevalta EP:ltään, joka koostuu neljästä Rantasen aikoinaan Teräsbetonille säveltämästä kappaleesta.

"Voimaa-kappale uhkuu niin perinteistä Teräsbetoni-henkeä kuin vain mahdollista on. Väkevän komppityöskentelyn päällä operoivan Marcus Långin upeat laululinjat kulkevat ylväästi läpi kappaleen, jonka nöyristelemättömässä keskitempoisessa jyräyksessä ei ole mitään liikaa eikä mitään liian vähän; oleellinen mahtui alle kolmen minuutin pajavasaran taontaan", Rantanen kuvailee uutta singleä.

Mukaan neljän kappaleen hevikokonaisuutta toteuttamaan lähtivät Marcus Lång, Antto Tuomainen sekä Johannes Tolonen. Miesten taustalta löytyy bändejä kuten Excalion, Force Majeure, Manzana ja Kaaoksen ystävät. Rantanen itse on Teräsbetonin aktiivivuosien jälkeen soittanut satoja coverkeikkoja, tehnyt omia pienjulkaisuja ja toiminut All Rise -metallibändin riveissä.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tuska julkaisi tukev... Carnage yrittää laaj... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova