Tuorein sisältö

Good news, everyone: Futurama saa jälleen jatkoa

09.02.2022 klo 23.50 | Luettu: 1448 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Planet Express jatkaa toimituksia ulkoavaruuteen jo ensi vuonna, sillä Futurama on saanut jatkoaikaa 20 jakson verran. Sarjan luojat Matt Groening ja David X. Cohen ovat yhä päävastuussa. Useimmat ääninäyttelijät palaavat vahvistetusti ja Bender-robotin ääni John DiMaggio neuvottelee asiasta. Tuotanto alkaa pikapuolin.

Groening sanailee, että on kunnia julkistaa voitonriemuinen paluu vielä kerran ennen kuin show lopetetaan taas yhtäkkisesti. Sarja alkoi vuonna 1999 ja se lopetettiin 2003. Vuonna 2007 brändi teki paluun elokuvien merkeissä ja niitä seurasivat uudet kaudet, mutta vuonna 2013 matka jälleen tyssäsi.

Paikasta toiseen seilannutta sarjaa esittää nyt Hulu. Euroopassa brändin koti on Disney+.

Aikuisten animaatiot ovat voimissaan suoratoistoajalla. Paluuta ovat tekemässä mm. Beavis & Butt-Head, Kukkulan kuningas ja Ren & Stimpy, jonka seuraavaa versiota on kuvailtu aikuisanimaatioksi.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Samu Haber julkaisee... Seuraava Star Wars -... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova