Tuorein sisältö

Hynynen kohtaa papin

22.05.2007 klo 10.35 | Luettu: 16207 kertaa | Teksti: Jouni Hirn

Kesän ensimmäinen Vaunu -ohjelma nähdään Ylen TV2:lla lauantaina 2. kesäkuuta klo 18.15. Avausjaksossa kohtaavat Kotiteollisuuden Jouni Hynynen ja Nokia Mission pappi Markku Koivisto.

Päivän aikana miehet pääsevät pohdinnoissaan pitkälle. Hynynen ja Koivisto kiertävät Vaunun isäntien Eero Hietalan ja Ilkka Hynnisen johdolla kirkossa ja tutustumassa Nokia Mission tapahtumaan. Välillä grillataan. Rennossa ympäristössä syntyy kohtaaminen, jossa käydään läpi sekä hurmoksen syntyminen että kirkosta vieraantuminen. Lähtökohtaisesti uskonto näkyy miesten arjessa varsin eri tavalla. Koivistolle Jeesus merkitsee kaikkea.

- Haluan olla hänen kanssaan hyvin aktiivisessa, läheisessä ja lämpimässä yhteydessä, Koivisto kertoo.

- Minusta Jeesus oli hyvännäköinen äijä, jolla oli hienoja ajatuksia kirjan mukaan. Ja käveli kovasti, pitkäpartainen ja –hiuksinen, Hynynen puolestaan sanoo. Hynynen käyttää teksteissään paljon raamatullista kuvastoa, joka sopii hänen mukaansa Kotiteollisuuden musiikkiin ”hiton hyvin”. Ne tuntuvat Hynysen mielestä hyvältä suussa.

- Jumala ja perkele ovat aika hienoja sanoja, Hynynen toteaa.

Koivisto on Suomen kiistellyimpiä pappeja. Koivisto on erotettu luterilaisen kirkon papin tehtävistä määräajaksi ja hän kertoo harkitsevansa oman kirkon perustamista.

Rokkari ja pappi löytävät hurmoksellisuudesta yhteisen sävelen. Sekä raskaan rockin festarilla että herätysjuhlassa esiintyjät ja yleisö ovat lavalla samanlaisessa hurmoksellisessa tilassa. Hynynen tarkkailee Nokia Mission tapahtumaa Lappeenrannan liikuntahallissa kiinnostuneena. Hän kuuntelee kuoron hyminää ja toisteisia kauniita kertosäkeitä.

- Vähän niin kuin Sielun veljet aikoinaan toisti yhtä ja samaa. Tässä on paljon musiikillisia elementtejä, jotka nostavat joukkohenkeä hyvin vahvasti.

Kesken illan tapahtuu yllätys, sillä Koivisto lukee saarnassaan voimallisesti Kotiteollisuuden kappaletta, maistelee sanoja ja muuttaa niitä enemmän omaan suuhunsa sopiviksi. Muutaman tunnin tilaisuus vaikuttaa Hynyseen, etenkin kohta, jossa Koivisto tulkitsi Hynysen tekstiä.

- Tuntui, että nyt tämä menee aika hurjaksi. Koin, että joku painostaa tai
tekee jotain. Oli aika vaikea hetki. Mukana oli kuitenkin myös joku helppous. Oli mukava olla. Hämmentävää ja vaikuttavaa, Jouni summaa
jälkeenpäin kokemustaan Vaunussa.

www.kotiteollisuus.com

V2.fi | Jouni Hirn
< Britney Spears taas ... Aerosmith-rumpali av... >

Keskustelut (7 viestiä)

ROOSA

24.05.2007 klo 12.01

EI UNOHU SE NAISTENLEHTI HOMMA HALAVATUN ITTESI MYYNY MENAISET-MANNEKIINI!
lainaa
Osmo-69

28.05.2007 klo 09.21

Kiva huora toi Hynynen nykyään. Myy vaan itteänsä medialle ja tekee Metallicat ja Sinkkonenkin ón nykyään läski , perkele soikoon.
lainaa
tartsani

28.05.2007 klo 21.38

Jouni missio GO GO!!!
lainaa
Man

02.06.2007 klo 19.26

Taas joutui omat ennakkoluulot heittämään roskiin. Minulla oli erittäin stereotyyppinen käsitys tästä Hynysestä, se vähä mitä eri medioista olen saanut. Lähinnä ärsytti tämän turhan julkkiksen
(Jone Nikula, joka oli kehottanut täysin epävireiselle hepulle osallistumista pellehyppykilpailuihin, ja nyt tämä hevipoju kiusaa suomen kansaa järkyttävän epävireisellä "laulullansa") kanssa aikaan saatu äijät TV- ohjelma, siitäkään en tosin ole nähnyt muuta kuin mainokset. Mutta asiaan; en edes tiennyt, että Hynynen olisi esiintynyt Me Naiset- lehdessä, kuten Roosa esittää ( ethän vain Roosa harrasta muitakin heavy- diggarin salattuja paheita kuten katso Salattuja elämiä ja lue hertta- sarjoja) Tämän hankalasti hahmottuvan esityksen jälkeen on siis sanottava, että Hynysen pisteet nousivat ropisemalla. Hän ehkä onkin oikeasti äijä. Perkele tällaiset Roosat ja Osmot ja muut pellet eivät tajua että äijä tekee mitä huvittaa - ja myös uskaltaa. Hyvä Hynynynen. Taidanpa kuunnela jonkun teidän biisin.
lainaa
kolomekymppinen

03.06.2007 klo 02.36

Olihan hyvä ohjelma.. Ei voi kuin arvostaa miestä joka osaa olla rehellinen myös silloin kun se ei lisää "katu-uskottavuutta". Pisteet Jounille. Mittää en inhoa niinku teeskentelyä. Aidon olonen äijä. Samoin se pastori omaperäisine persoonineen.
lainaa
pate

04.06.2007 klo 15.24

Pisteet kotiin Hynyselle.
lainaa
arkunnaula

04.06.2007 klo 17.15

Todella hieno lähetys! Hynynen oli rehellinen ja nöyrä MIES. Ei sellainen turhanaikainen uhoava pelle, joita on nykyään joka nurkka täys. Oon arvostanut miestä ennekin ja osakkeet vaan nousi. Kiitos!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova