Tuorein sisältö

Rasmus listoille Saksassa - Joensuun keikka jää väliin

26.09.2008 klo 11.23 | Luettu: 1704 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

The Rasmuksen sinkku Livin in a world without you nousi Saksan singlelistalle sijalle 14. Saavutus on merkittävä maassa, jossa kotimainen musiikki on erittäin vahvassa asemassa. Singlelistaa kootaan myytyjen levyjen ja radiosoiton perusteella ja top 10 sisältää lähinnä saksaksi laulavia artisteja. Saksa julkaisee Black Roses-albumin tänään.

Myös Espanjassa, Ruotsissa, Italiassa, Tsekissä, Belgiassa, Itävallassa, Indonesiassa ja Meksikossa radio- ja videosoitto on lähtenyt erittäin hyvin käyntiin.

The Rasmus matkustaakin syksyn mittaan tiuhaan tahtiin ulkomailla markkinoimassa levyään. Tänään perjantaina yhtye esiintyy MTV:n Live-konsertissa Barcelonassa.


Ensi viikolla The Rasmus ehtii Suomeen ja soittaa levynjulkaisukeikkansa Yle X:n Studio B:ssä keskiviikkona 1.10.

Menestys ulkomailla syö valitettavasti Dynasty-kiertuetta, jonka Joensuun keikkapäivä 8.10. väistyy GSA-maiden promootiovaatimusten tieltä. Lippujen takaisinlunastus tapahtuu huomisesta lauantaista lähtien Lippupalvelun ennakkomyyntipisteissä. Liput voi myös käyttää sellaisenaan muissa kiertueen keikkapaikoissa Seinäjoen Rytmikorjaamoa lukuun ottamatta.

Dynasty-kiertue:

03.10.2008 Rytmikorjaamo/Seinäjoki
04.10.2008 Teatria/Oulu
05.10.2008 Pakkahuone/Tampere
08.10.2008 Areena/Joensuu PERUTTU
09.10.2008 Paviljonki/Jyväskylä
10.10.2008 Sirkus/Hämeenlinna
11.10.2008 Caribia/Turku
12.10.2008 Kulttuuritalo/Helsinki


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Nightwish edelleen s... Robert Plant sanoi Z... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova