Tuorein sisältö

Kehuttu, yksi Suomirockin lupaavimpiin kuuluva orkesteri julkaisi toisen albuminsa

22.04.2022 klo 15.31 | Luettu: 1077 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Luukas Ojan "Lähdinkö liian varhain" -albumi julkaistiin tänään. Levyjulkkareita juhlitaan Helsingin Tavastialla 12. toukokuuta.

"Lähdinkö liian varhain -albumissa kuuluu vahvasti ajankuva. Vahvimpana teemana siellä nousee esiin levottomuus ja epävarmuus. Näitä on pyöritelty mm. ajankohtaisten aiheiden, ihmissuhteiden ja henkilökohtaisten paineiden näkökulmasta. Meille oli tärkeää, että levyyn saataisiin Luukas Ojalle tyypillisen kiukuttelun lisäksi myös meidän lavapreesensistä tuttua iloista energiaa sekä pysähtymisen hetkiä tiukan paahteen rinnalle", laulaja-kitaristi Iita Ylönen kommentoi.

Suomirockin lupaavimpiin yhtyeisiin kuuluva Luukas Oja julkaisi "Väritetty todellisuus" -debyyttialbuminsa syksyllä 2020. Levy sai kehuja ja ankaraa radiosoittoa.

Yhtye sai Soundin vuoden tulokas -palkinnon eli "Master of Pulpets" -tunnustuksen viime levyn myötä. Ennen Luukas Ojaa Master Of Pulpets -palkinnon ovat voittaneet Litku Klemetti, Vesta, Jesse Markin ja Maustetytöt.

Luukas Oja nostettiin myös YleX:n Läpimurto-listaukseen vuonna 2020.




V2.fi | J.A. Kaunisto
< 'Tää biisi taitaa ol... Näitä riittää jokais... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova