Tuorein sisältö

Seksisymboli Megan Fox ei haise kalalle merenneitonakaan

03.10.2008 klo 21.27 | Luettu: 6165 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Transformersista ja "seksikkäimmät pimut" -äänestyksistä parhaiten tunnettu Megan Fox on taustajoukkoineen keksinyt, kuinka Fox voi esiintyä puolialastomana kokonaisen elokuvan ajan. Mikäli asiallisten lähteiden (leffasivustot) levittämät huhut ja epäluotettavien lähteiden (brittilehdistö) kertomat uutiset pitävät paikkansa, Fox näyttelee bikineissä viihtyvää supersankaria Aspen elokuvassa, joka perustuu sarjakuvaan Fathom.

Aspen on eräänlainen merenneito, joka kykenee kontrolloimaan vettä ja jopa hetkellisesti muuttumaan nestemäiseksi. Ihmisten kasvattama tyttö on menettänyt muistinsa, mutta pian hän oppii taistelemaan pahuutta vastaan kunnollisen sarjakuvahahmon tavoin.

Perinteinen kalanpyrstö ei kuulu Aspenin edustaman lajin ominaisuuksiin. Elokuvan tuottajat ovatkin myöntäneet, että tarkoitus on hyödyntää Foxin vartaloa mahdollisimman hyvin.

Järjettömän vaikea tehtävä viikonlopuksi: mistä kumman syystä alla olevaan kuvaan on editoitu hahmo Simpsoneista?


Lähde, mm: Now Magazine

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Näytellyn Dragon Bal... Julkkis-tuomari Simo... >

Keskustelut (6 viestiä)

Pkunk

Rekisteröitynyt 08.08.2007

03.10.2008 klo 21.37

"Tehtävä viikonlopuksi: miksi alla olevaan kuvaan on editoitu hahmo Simpsoneista?"

Megan Fox Apinoiden planeetta musikaaliin :D Troy McClure haisee kalalle kun nukkuu niiden kanssa. Fox tuottaa laadukkaita animaatiosarjoja.
lainaa
Gonaho

Rekisteröitynyt 23.08.2007

03.10.2008 klo 22.08

Dr. Zaius Dr. Zaius, Dr. Zaius Dr. Zaius, Dr. Zaius Dr. Zaius, Ooooh Dr. Zaius!
lainaa
Animal

Rekisteröitynyt 25.06.2008

04.10.2008 klo 11.58

Eikös toi oo cock norris
lainaa
jee

05.10.2008 klo 15.32

Nyt on ainaki yks syy lähtee kattomaa isolta näytöltä tätä leffaa :C
lainaa
jonny_boy

Rekisteröitynyt 24.02.2008

05.10.2008 klo 22.49

Eräs nimeltämainitsematon "epäasiallinen lähde" eli Peltonen yhdisti otsikossa Megan Foxin ja sillinhajun.

Järki lähtee :D
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

06.10.2008 klo 00.54

Kuva-arvoituksen järjettömän typerä vastaus on seuraava:

Megan Fox on eräs puhutuimmista seksisymboleista - Troy McClure "nukkuu kalojen kanssa" - Fox näyttelee merenneitoa - McClure pitää uutista erinomaisena - tällä merenneidolla ei kuitenkaan ole pyrstöä - McClure hutaa "noooo!"

Joo.

Kun alunperin luin tästä uutisesta, luulin että Aspen on perinteinen merenneito. Tämän inspiroimana etsin kuvan Troy McCluresta näyttämässä peukaloa.

Kun luin asiasta lisää wikipediasta, tajusin että kaukaa haettu vitsi menikin aivan pilalle - joten väsyneenä tumppasin tilalle vieläkin kaukaa haetumman höpönlöpöpopuläärikulttuuriviittauksen.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova