Tuorein sisältö

Resident Evilin Weskerillä on enemmän salattavaa kuin maallikko ymmärtää: pätkä näytellystä Netflix-sarjasta

12.07.2022 klo 20.05 | Luettu: 498 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Resident Evil -pelien juustoinen roisto Albert Wesker näyttää Duke Nukemilta ja hänet on kirjoitettu vähintään yhtä kornisti. Hän putosi tulivuoreen, mutta nyt hän voi jo paremmin: hän seikkailee torstaina Netflix-sarjassa.

Tekijöiden mukaan pelit nimenomaan toimivat sarjan taustatarinana, vaikka noin kaikki yksityiskohdat on vaihdettu. Weskeriä ei tulkitse tuottajan rouvaa salaa pökkivä allaspoika, vaan kalju, tumma, silmälasipäinen ja kyvykäs näyttelijäveteraani Lance Reddick. Wesker vieläpä esitetään perheenisänä.

Mielenkiintoista on se, että tekijät myöntävät huomanneensa ristiriidan. Selityksen pitäisi olla tulossa. Ehkä kyseessä on klooni, joka luotiin Identtisten kaksosten teknologialla: kaikki toisesta kaksosesta ylijäänyt meni toiseen. Identtisten kaksosten pitkään lupaillussa jatko-osassa Schwarzeneggerin ja DeViton salattu veli on tummahipiäinen.

Uusi hahmo Jade Wesker tulee jatkamaan taistelua maailmanlopun jälkeenkin. Sarja sijoittuu kahteen eri aikatasoon.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Fifty Shades of Grey... Emmy-palkinnoista ki... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova