Tuorein sisältö

Vampyyrit valtaavat telkkarin tänä syksynä: Veren vangit ja Vampire Academy trailereissa

25.07.2022 klo 18.15 | Luettu: 1390 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Anne Ricen romaaneihin perustuva Veren vangit eli Interview with the Vampire -sarja alkaa lokakuun alussa. Sam Reid näyttelee Ricen kulttihahmoa Lestat de Lioncourtia. Jacob Anderson näyttelee Louisia, josta Lestat teki vampyyrin satoja vuosia sitten ja jota haastatellaan nykyajassa.

Rice kuoli viime vuonna. Hän ehti olla mukana tuottajana tässä ja muissa tulevissa projekteissa, joiden kehitystä valvoo yhä hänen poikansa Christopher Rice. Myös Mayfair Witches -sarja on tulossa lähitulevaisuudessa.


Richelle Meadin romaaneihin perustuva Vampire Academy -sarja alkaa syyskuun puolivälissä. Romaanisaaga alkoi vuonna 2007, joten kyseessä on Veren vankeja 30 vuotta tuoreempaa kamaa. Aiheesta on ehditty tehdä lyttyyn haukuttu floppileffa, mutta ehkä tv-sarja palauttaa kunnian.

Ydinkohderyhmää ovat nuoret aikuiset. Tarinan ominaispiirteisiin lukeutuvat erilaiset vampyyrit, kuten ihmisten ja vampyyrien jälkeläiset dhampirit (päähenkilö on sellainen) ja moroit, jotka ovat ihmisten lailla ikääntyviä mutta taikavoimia omaavia vampyyreitä.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Suomen Virallisella ... Sony Music Fest Hels... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova