Tuorein sisältö

Svart Records julkaisee uudelleen yhden kotimaisen progressiivisen rockin mestariteoksista

05.08.2022 klo 10.06 | Luettu: 753 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Turkulainen Svart Records julkaisee uudelleen Kalevala-yhtyeen klassikkoalbumin "People No Names" marraskuussa.

Kalevala-yhtyeen tarina alkoi vuonna 1970, jolloin se aloitti uransa soittamalla Creamin innoittamaa hardrockia. Remu Aaltonen oli perustamassa kolmihenkistä yhtyettä, mutta sai lähtöpassit jo vuotta myöhemmin ja uusi kokoonpano suuntasi musiikillista intohimoaan kohti koukeroisempaa ilmaisua. Kalevalan People No Names ilmestyi vuonna 1972.

Kalevala sävelsi kansainvälistä tasoa olevan teoksen, mutta lopulta debyyttialbumin myyntimäärät jäivät kouralliseen kaupaksi käyneitä vinyylejä. Vuosikymmeniä myöhemmin kyseisen progressiivisen rockin mestariteoksen maine on kasvanut eeppisiin mittoihin ja alkuperäisen 500 kappaleen painoksen jälleenmyyntihinnat ovat kivunneet nelinumeroisiin summiin.

Svart Records julkaisee marraskuussa uudelleen Kalevalan People No Names -albumin 1000 kappaleen rajoitettuina vinyyli- sekä 500 CD:n painoksena. 50-vuotisjuhlapainoksen täydentää liitevihko, josta löytyy saatesanojen ja sanoitusten lisäksi laulaja Harri Saksalan laaja haastattelu. Albumin masteroinnin on tehnyt Pauli Saastamoinen Finnvox-studiolla.

Kalevalan People No Names ilmestyy 4.11.2022.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Se fiilis, kun Toton... Loppuunmyyty Satama ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova