Tuorein sisältö

Opeth-rumpali vierailee kotimaisen heavy rock -ryhmän julkaisulla

23.08.2022 klo 11.04 | Luettu: 611 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kotimainen heavy-ryhmä Oceanhoarse sai Nails-singlelle vieraaksi Soenista ja Opethista tutun maineikkaan rumpalinimen Martin Lopezin.

Nails esittelee bändistä aiempaa tunnelmallisempia sävyjä.

"Ryhdyimme kirjoittamaan Oceanhoarsen kakkosalbumia ajatuksella, että halusimme laajentaa soundiamme Dead Reckoning -debyytistä ja saada musiikkiin vielä enemmän raakaa, elävää fiilistä. Nails on tästä hyvä esimerkki ollessaan jotain paljon melodisempaa kuin ensimmäisen albumimme materiaali, ja samaan aikaan pelasimme myös enemmän dynamiikalla, jotta saimme biisiin eri osiin juuri oikean fiiliksen", kitaristi Ben Varon taustoittaa biisin syntyvaiheita ja studiotyöskentelyn saloja.

Biisin lähti mukaan myös tuleva kiertuekumppani Soenin jo legendan statusta nauttiva rumpali ja johtohahmo Martin Lopez.

"Martin Lopezin saaminen soittamaan perkussioita tällä albumilla oli mahtava juttu. Varsinkin itselleni, koska olen ollut hänen soittonsa kova fani siitä lähtien, kun löysin Opethin Still Life -albumin. Meillä oli valmiina pari kappaletta, jotka tuntuivat siltä että niissä voisi olla käyttöä extra-lyömäsoittimille, ja kuultuaan biisit Martin oli mukana ideassa. Nails oli uusista kappaleistamme jo valmiiksi yksi suosikeistani, ja Lopezin soitto kruunasi kappaleen", Varon hehkuttaa.

Oceanhoarse lähtee syyskuussa mittavalle Euroopan-kiertueelle Soenin sekä ranskalaisen Lizzardin kanssa.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Metal.Fucking.Hell -... Kidnappaus ja helvet... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova