Tuorein sisältö

Metallican Helsingin tuplakeikalle varmistus

15.10.2008 klo 12.34 | Luettu: 8159 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vakavien huhujen siivittämänä Suomeen ehdotettu Metallica saa vahvistuksen. Metallica saapuu konsertoimaan Helsinkiin kesäkuussa - bändi esiintyy Helsingin Hartwall Areenalla 14. ja 15. kesäkuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 20. lokakuuta kello 9.00 Lippupalvelussa. Kovan kysynnän vuoksi myyntirajoitukseksi on asetettu 2 lippua per asiakas. Yleisökapasiteetti on konserteissa poikkeuksellisen suuri, sillä esiintymislava on sijoitettu Areenan keskelle. Näin yleisö näkee bändin joka puolelta hallia.

Edellisen kerran Metallica esiintyi Suomessa Olympiastadionilla heinäkuussa 2007, jolloin konsertti myytiin loppuun ennätysnopeasti vajaassa tunnissa. Lippunsa Olympiastadionille ehti saada noin 45 000 nopeinta fania.

Yli kahden vuosikymmenen ajan musiikkimaailman huipulla olleen yhtyeen tuorein julkaisu Death Magnetic on myynyt Suomessa tähän mennessä yli 60 000 kappaletta.

Hartwall Areenan keikoilla Metallicaa lämmittelevät kovassa nosteessa olevat jenkkibändit Lamb Of God ja Mastodon. Lamb Of God on esiintynyt Suomessa edellisen kerran vuoden 2007 Provinssirockissa ja Mastodon vuonna 2005 Helsingin Tavastialla.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Räppäri Snoop Dogg a... Lehtitieto: Madonna ... >

Keskustelut (12 viestiä)

Juhza

Rekisteröitynyt 02.12.2007

15.10.2008 klo 12.38

Eiköstä tuo 60k ole kuitenkin vain tuplaplatinaa, jookos?

Melko outo tuo että lava sijoitettu keskelle, mutta kai se toimii. Itse nähnyt moista vaan jossain Elämä lapselle-konsertissa.
lainaa
Angerman

15.10.2008 klo 12.44

´96 Metallica soitti samalla tavalla, keskellä kaukaloa ja se toimii.
lainaa
Animal

Rekisteröitynyt 25.06.2008

15.10.2008 klo 13.51

Itse olin tänä vuonna Lontoossa kuuntelemassa Metallicaa siellä klubi keikalla O2-Areenalla. Silloinkin oli lava keskellä ja hyvältä näytti.
lainaa
Viltzu

Rekisteröitynyt 08.10.2007

15.10.2008 klo 14.51

Lipun hinta on?
lainaa
Jiiaa

15.10.2008 klo 14.52

Maanantaina viimeistään selviää lippujen hinnat.
lainaa
Fireal

15.10.2008 klo 15.39

Katsokaa cunning stunts keikka dvd. Siinä on hienosti duunattu lava!
lainaa
Larssi

15.10.2008 klo 15.51

Viltzu kirjoitti:
Lipun hinta on?


59 / 69 euroa. Myyntiin ma 20.10.2008 klo 9.00. HUOM! Lippurajoitus: enintään 2 lippua / asiakas
lainaa
-A-

15.10.2008 klo 16.47

Juhza kirjoitti:
Eiköstä tuo 60k ole kuitenkin vain tuplaplatinaa, jookos?

Melko outo tuo että lava sijoitettu keskelle, mutta kai se toimii. Itse nähnyt moista vaan jossain Elämä lapselle-konsertissa.

ite asiassa triplaa :P
Ihan pätevältä ratkasulta tuntuu tollanen. Tuleepahan vaihtelua ja näkee bändin joka puolelta
lainaa
wertyuiop

15.10.2008 klo 23.16

Kumpi noista lippujen hinnoista on kenttäpaikan hinta?
lainaa
Juhza

Rekisteröitynyt 02.12.2007

15.10.2008 klo 23.17

-A- kirjoitti:
Juhza kirjoitti:
Eiköstä tuo 60k ole kuitenkin vain tuplaplatinaa, jookos?

Melko outo tuo että lava sijoitettu keskelle, mutta kai se toimii. Itse nähnyt moista vaan jossain Elämä lapselle-konsertissa.

ite asiassa triplaa :P
Ihan pätevältä ratkasulta tuntuu tollanen. Tuleepahan vaihtelua ja näkee bändin joka puolelta

Ai, luulin että platinaraja on 30 000. Näin kertoo ainakin Wikipedia. Noh, aivan sama.
lainaa
Raat0

Rekisteröitynyt 11.04.2007

16.10.2008 klo 00.05

Juhza kirjoitti:
Ai, luulin että platinaraja on 30 000. Näin kertoo ainakin Wikipedia. Noh, aivan sama.

Ulkomaisilla bändeillä 20 000.
lainaa
blind_eye

16.10.2008 klo 16.38

sehän on perinteinen ja legendaarinen asetelma laittaa metallican lava keskelle keikkapaikkaa,voisin melkein väittää että paremmin ei voisi asiaa järjestää!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova