Tuorein sisältö

Paula Vesalalle merkittävä tunnustus

16.09.2022 klo 17.30 | Luettu: 815 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Paula Vesala on valittu vuoden alumniksi. Taideyliopiston Vuoden alumnit 2022 ovat Vesalan lisäksi Dalia Stasevska ja Adel Abidin.

Vuoden alumnit ovat Taideyliopistosta valmistuneita taiteilijoita ja esikuvia, jotka ovat vahvistaneet toiminnallaan taiteen ja taiteilijakoulutuksen ainutlaatuista arvoa ja merkitystä.

Vesala opiskeli ensin Sibelius-Akatemiassa mutta valmistui Taideyliopiston teatterikorkeakoulusta, jossa Vesala opiskeli dramaturgiaa.

Taideyliopiston rehtorin Kaarlo Hildénin mukaan tarkoituksena on tehdä taidekoulutus näkyväksi ja käydä keskustelua siitä, miten Taideyliopisto ja taiteilijat vaikuttavat yhteiskunnassa. "Tällä kertaa Vuoden alumneiksi valittiin taiteilijoita, jotka ovat tehneet työtä taidekentän vahvistamiseksi myös koronapandemian aikana".

Paula Vesala käytti toistuvasti ääntään koronapandemian aikana tuoden esille painavia sanoja kulttuurikentän toimijoiden hädästä ja tuskasta koko Suomen (ja maailman) sulkeutuessa pandemiakuplaan.

Vesala on kommentoinut osakseen saamaansa kunniaa somessa.

"Olen otettu ja kiitollinen entiselle opinahjolleni Taideyliopistolle tästä kunniasta. Minä, Dalia Stasevska sekä Adel Abidin olemme Taideyliopiston vuoden alumnit 2022.

Sanoin puheessa jotakuinkin, että sydäntä särki korona-aikana, kun taidetta ja kulttuuria piti myydä päättäjille, virkamiehille, kansalaisille, medialle hengen hädässä numeroina, vaikuttavuuslukuina, kerättynä datana milloin mistäkin.

Lopulta taiteen ja kulttuurin arvo ja merkitys vapaalle demokratialle ja ihmisen hengelle muunakin kuin tilastona ja kasana lihaa ja luuta ei ole mitattavissa numeroina ja myytävissä vaikuttavuuslaskelmina.

Toivon taideopiskelijoille mielen rajattomia resursseja ja Taideyliopistolta ymmärrystä tarjota suojaa näille etsiville mielille, toivon taiteelle vapautta, ja yhteiskunnalle ymmärrystä varjella ja puolustaa kulttuuria ja taidetta kaikessa kirjossaan".


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Iron Maidenin Bruce ... Brittisuosikki Suede... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova