Tuorein sisältö

Robbie Williams juhlistaa 25-vuotista soolouraansa maaliskuussa Tampereella

26.09.2022 klo 12.54 | Luettu: 259 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

25-vuotista soolouraansa juhliva supertähti Robbie Williams esiintyy Tampereen Nokia Arenalla sunnuntaina 5.3.2023. Konsertti on osa Williamsin tulevaa "XXV"-kiertuetta.

Williamsin XXV-kiertue alkaa Italian Bolognasta tammikuun 20. päivä ja jatkuu sieltä Keski-Euroopan kautta kohti Pohjoismaita. Suomessa Williams nähdään Tampereen Nokia Arenalla sunnuntaina 5. maaliskuuta. Areenakiertue ja aiemmin tässä kuussa julkaistu XXV-albumi juhlistavat monista hiteistään tunnetun Robbie Williamsin 25-vuotista soolouraa.

Uransa aikana yli 85 miljoonaa albumia myyneen Williamsin uusi XXV-albumi sijoittui heti julkaisun jälkeen Englannin albumilistan ykkössijalle. Kyseessä oli artistin neljästoista listaykkönen Britannian albumilistalla. Tällä saavutuksella hän nousi eniten Iso-Britannian albumilistan ykkössijoja saaneeksi sooloartistiksi.

Vain The Beatlesillä on hallussaan enemmän Ison-Britannian ykkösalbumeita kuin Robbie Williamsilla eli 15 kappaletta.

XXV-kiertueen liput saadaan myyntiin perjantaina 30. syyskuuta klo 11.00.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Muistatko Tarja Turu... Paula Vesalalla riit... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova