Tuorein sisältö

Ozzy Osbournen poika Jack lisäsi someen kuvaa karmeasta Halloween-perinteestä - aikoinaan Halloween oli oikeasti kauhistuttavaa aikaa

29.10.2022 klo 19.40 | Luettu: 1232 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ozzy Osbournen poika Jack on tehnyt History Channelille ohjelmia ja myös yliluonnolliset aiheet eivät ole Jackille vieraita. Miehellä on esimerkiksi on ollut sarja nimeltään "The Osbournes want to believe", jossa Jack laittoi vanhempansa Ozzyn ja Sharonin tuijottamaan omituisia ja uskomattomia videoita. Lisäksi "Portals to Hell" -sarjassa vierailtiin kummitustaloissa.

Jack on jakanut somessa vähemmän söpöjä halloween-ilmestyksiä historian hämäristä. "Aikoinaan Halloween oli todellakin kauhistuttavaa aikaa".

Historiaa: amerikkalainen "karkki tai kepponen" -perinne on peräisin 2000 vuoden takaa. Brittein saarilla kelttiläiset juhlistivat pakanajuhlaa nimeltään samhain.

Kyseessä lienee ollut kelttien uudenvuodenpäivä - se tiedetään varmasti, että juhlaan liittyivät kuolleiden ihmisten sielut, jotka kokoontuvat yhteen ennen matkaansa vainajalaan. Ihmiset antoivat ruokalahjoja vainajille.

Perinne matkasi Amerikkaan siirtolaisten mukana. 1920-luvulle tultaessa Halloween-perinteessä eli vahvana ilkivalta, kujeilu ja pahanteko. Suuren laman myötä Halloween-perinteeseen tuli jopa väkivaltaisia piirteitä vandalismin ja tuhotöiden lisäksi.







V2.fi | J.A. Kaunisto
< Marvel kehittelee Pa... Wicked-musikaalin el... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova