Tuorein sisältö

Venom 3 ylentää saagan kirjoittajan ohjaajaksi

29.10.2022 klo 21.55 | Luettu: 1266 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen


Venom 3 tulee olemaan Kelly Marcelin esikoisohjaus. Hän on osien 1-2 kirjoittaja ja tuottaja, jonka kynästä ovat niinikään Fifty Shades of Grey (joka on kirjaa parempi...) ja Saving Mr. Banks (jota jopa kehuttiin).

Marcel myös kirjoittaa Venom 3:n, jonka tarinan kehittelyyn osallistuu leffan tähti Tom Hardy. Hardy on motivoituneesti pyrkinyt tekemään saagasta itsensä näköisen: kakkosenkin tarinasta hän vastasi Marcelin kanssa. Sisäpiiriläisten mukaan Marcel ja Hardy ovat olleet samaa mieltä tarinan suunnasta alusta saakka.

Kolmosesta ei tiedetä paljoa. Viimeaikoina (mm. lähdeuutisessa) sitä on väitetty viimeiseksi osaksi.

Jatkumoa yritti laajentaa Morbius, joka floppasi ja loi meemejä. Venom 2:n lopputekstikohtaus vihjasi, että Venomille on hommia Marvelin elokuvauniversumissa, mutta Spider-Man: No Way Home käsitteli asiaa vitsinä.

Jälkituotannossa on Kraven the Hunter -elokuva (energiajuomaa litkivä metsästäjä pärjäilee Venomin kaltaisille tyypeille). Madame Web -elokuvaa filmataan (hämähäkkiteemaisella daamilla on psyykkisiä voimia). El Muerto -leffa on julkistettu (showpainija saa supervoimat).

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Wicked-musikaalin el... Vähemmän julkisuudes... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova