Tuorein sisältö

Parhaillaan kiertueella oleva Redrama tarkentaa somessa Vain elämää -ohjelman poissaoloaan

12.11.2022 klo 01.35 | Luettu: 870 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vain elämää -ohjelman "Yllätysbiisit"-jaksossa artisteille esitettiin video, jossa Redrama eli Lassi Mellberg kertoi olevansa estynyt osallistumaan ohjelman erikoisjaksojen kuvauksiin päihdekuntoutuksen johdosta.

Redrama on saamansa ja lukemansa palautteen johdosta päättänyt selventää asiaa someviestillä. Redrama siis OLI päihdekuntoutuksessa. Kiertue etenee parhaillaan suunnitelmien mukaan.

"Aikajana menee oudoksi mediassa. OLIN siis päihdekuntoutuksessa kun Vain elämää - "extra" jaksot kuvattiin Lokakuun alussa. Päätin jäädä pidempään minnesota hoitoon ja tuotanto-yhtiö, kanava ja mun rakkaat ystävät - kollegat @peteparkkonen @mikkoalatalovirallinen @yonalalala @erikavikman @jyrki69 @tommilantinenofficial @meijusuvasvirallinen olivat samaa mieltä että parempi niin. Tottakai pettymys itseeni ja tuntui että petin kaikki muutkin, kun en pystynyt jatkaa. Syynä se että vaikka olin jo ollut raittiina jonkun aikaa niin en olisi pystynyt niillä voimavaroilla tehdä sellaisia biisejä sillä tasolla mitä haluan pitää yllä. Se ei olisi oikein ohjelmalle, muille artisteille, teille katsojille eikä itselleni. Oli pakko laittaa terveyteni kaiken muun edelle.

Nyt täällä ollaan menty päivä kerrallaan ja kaikki hyvin. Ja eka keikka oli viime pe Tampereen Olympiassa. Huomenna jatketaan Viking Gracella. Luvassa biisejä koko urani ajalta ja ehkä joitain Vain elämää -biisejä kanssa
".

Alta voit tarkistaa Redraman tulevat keikat:




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Amerikkalaisen laulu... American pie -leffoi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova