Tuorein sisältö

Nykyään menestynyt elokuvatähti nähtiin reilu 30 vuotta sitten teinitähtenä karmeassa kalkkunassa - yksi huonoimpia jatko-osia koskaan!

13.11.2022 klo 01.22 | Luettu: 1039 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Ukrainassa syntynyt Milla Jovovich on nykyään menestynyt elokuvatähti, joka tunnetaan erityisesti Resident evil -leffasarjasta.

Ennen elokuvauraa Milla oli menestynyt malli.

Elokuvauran alku ei ollut kuitenkaan ruusuinen. Vuonna 1988 Milla oli mukana Zalman Kingin ohjaamassa eroottisessa jännärissä Kuuma suhde - Two Moon Junction. Elokuvan pääosissa nähtiin Sherilyn Fenn ja Richard Tyson.

31 vuotta sitten Milla esitti toista pääosaa elokuvassa "Paluu siniselle laguunille - Return to the Blue Lagoon", joka oli jatkoa Sininen laguuni -leffalle, joka nosti 14-vuotiaan Brooke Shieldsin maailmankartalle.

16-vuotias Milla ei saanut elokuvaflopista vastaavaa nostetta uralleen. Elokuva "ansaitsi" viisi ehdokkuutta huonoimpia elokuvia ruotivassa Razzie-gaalassa. 11 miljoonan budjetilla leffa keräsi tuottoja vain 3 miljoonaa.

Aikoinaan Rotten Tomatoes -sivustolla elokuva meni kiikari-lukemilla eli 0 prosentin suosituksilla.

Razzie-palkintoehdokuuksia saivat elokuvan ohjaaja William A. Graham sekä molemmat päänäyttelijät. Lisäksi elokuva oli ehdolla huonoimmaksi leffaksi, ja myös käsikirjoitus oli huonoimpien listalla.

Parempaa oli kuitenkin luvassa. Seuraavana vuonna Milla oli mukana Chaplin-leffassa (ohjaus Richard Attenborough), joka ansaitsi lukuisia palkintoehdokkuuksia, mm 3 Oscar-ehdokkuutta.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Janne Kataja housut ... The Handmaid's Tale ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova