Tuorein sisältö

90-luvun leffamaailman kuuma nimi täytti 61 vuotta - rohkea leffarooli ja epäonnistunut haastattelu pilasivat tähden uran

20.11.2022 klo 01.29 | Luettu: 2596 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Näyttelijä Meg Ryan täyttää 60 vuotta.

Kuka ihmeen Meg Ryan voi useampi kysyä.

Kun Harry tapasi Sallyn, Uneton Seattlessa, Ranskalainen suudelma, Enkelten kaupunki, Sinulle on postia...Meg Ryan oli yksi 90-luvun suurimmista leffatähdistä.

Mutta, sitten tapahtui jotain.

On sanottu, että Ryanin kauneusleikkauksilla, epäonnistuneilla, on ollut vaikutusta leffauraan.

On myös sanottu, että vuonna 2003 ilmestyneen eroottisen jännärin Kuka pelkää pimeää (In the Cut) saama tyrmäävä vastaanotto oli iso syy Ryanin vetäytymisen takana. Ryan nähtiin elokuavassa alasti, joka oli hänen faneilleen "suuri järkytys". Kyseinen roolisuoritus herätti kirpeitä kysymyksiä myös kuuluisassa haastattelussa, jonka on sanottu päättäneen Ryanin uran.

"Miten ihmeessa saatoit olla alasti", ihmetteli Michael Parkinson haastattelussa. Osa kansasta piti Meg Ryanin esiintymistä haastattelussa ylimielisenä ja kylmäkiskoisena.



Vuonna 2015 Ryan julkaisi ohjaamansa elokuvan Ithaca, jossa hän myös näytteli. Ryanin roolityöt 2010-luvulla ovat jääneet harvalukuisiksi.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Metallican vanhin jä... Kaksinkertainen Osca... >

Keskustelut (1 viestiä)

Perspektiivi

25.11.2022 klo 13.24

Luin tuon videon kommentteja ja niitä lukemalla tästä jutusta, eritoten siis videosta sai ihan eri kuvan. Moni kommentoija oli nähnyt myös haastiksen ekan puoliskon ja siinä Meg oli rennompi, mutta Parkinson hiillosti Megiä, ajoi hänet nurkkaan ja hän meni puolustuskannalle.
Katsoin videon uudelleen muutaman kommentin lukemisen jälkeen ja Megistä ja haastattelijasta tuli ihan eri fiilis. Parkinson ei koskaan myöntänyt tehneensä mitään väärin.

Pointtina ja muistutuksena itsellekin, että täytyy koittaa olla muodostamasta mielipiteitä, vetämättä johtopäätöksiä kovin pitkälle erinäisistä asioista kun ei tunne taustoja tai koko kuvaa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova