Tuorein sisältö

Kirjalähde: Redraman ja Olli Lindholmin kohtaaminen Voice of Finlandin kulisseissa - Ollin avauslause muutti kaiken!

28.11.2022 klo 01.28 | Luettu: 1072 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Johannes Lahtelan kirjassa "Redrama : Liekeistä luovuuteen" Redrama eli Lasse Mellberg käy läpi rankkoja päihderiippuvuuden vuosiaan.

Vuonna 2014 Redrama oli elänyt yli kolme vuotta raittiina. Clouds ja Let go olivat Suomen radiosoittolistojen ykkösiä. "Muutamasta hittibiisistä huolimatta sain elää rauhassa julkisuudelta".

Redrama "joutui" kuitenkin suuresti julkisuuteen The Voice of Finlandin myötä.

Näin redrama kertoo kirjassaan Voice of Finland -pestistä:

"Eräs tuottaja pyysi minua Nelosen "Voice of Finland Kids" -versioon valmentajaksi. Mietin tarjousta pitkään, mutta koin olevani liian herkkä antaakseni palautetta lapsille. En pystyisi nukkumaan öisin, jos joutuisin sanomaan lapselle: tänään et oikein onnistunut".

Tuotantoyhtiö pyysi Redramaan lopulta aikuisten Voice of Finlandin tähtivalmentajaksi - Redrama vastasi että hän miettii asiaa.

"Lopetin keskustelun, ja tunsin syvää rittämättömyyttä: minusta ei varmastikaan olisi siihen. Pirautin tukihenkilölleni ja heti perään Stevelle. Molemmat kehottivat minua hyppäämään rohkeasti uusiin haasteisiin. Minun olisi siirrettävä alemmuudentunteeni sivuun ja keskityttävä annettuun tehtävään".

Ensimmäinen kuvauspäivä syksyllä 2014:

"Tapasin Olli Lindholmin Henry Fordinkadulla Munkkisaaressa. Olli, minä ja Tarja Turunen olimme uusia valmentajia, Michael Monroe oli jo konkari. Olin niin hermostunut, että kämmeneni hikosivat. Kättelimme Ollin kanssa. Huikkasin pian: käyn röökillä. Olli kysyi - voinko tulla mukaan. Sytytin savukkeen, ja helpottuneena huomasin, että Olli oli myös jännittynyt uudesta Voice-pestistä. Polttelin tupakkaani, ja Olli tarkkaili minua. Hiljaisen tuokion jälkeen hän totesi: onko se niin, että sinä olet joskus dokannut? Vastasin: Joo...mutta olen kylläkin dokannut enemmän kuin vain joskus silloin tällöin.

Olli nauroi, ja hänen naurunsa tarttui minuun. Hän vastasi: Sama juttu. Raitistuin vertaistuen kautta.

Ystävystyimme välittömästi. Ollin kanssa koin olevani turvassa ja vapaa olemaan oma itseni niin kameroiden edessä kuin takanakin
".

Lainatut kohdat Johannes Lahtelan kirjasta "Redrama : liekeistä luovuuteen" (Otava)









V2.fi | J.A. Kaunisto
< Herra Ylppö lisäsi s... Kirjalähde: Redraman... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova