Tuorein sisältö

Kirjalähde: eräs baarireissu Iron Maiden -porukassa: kontaten hotellille ja seuraavana päivänä sotkettiin hotellin uima-allas

25.01.2023 klo 01.19 | Luettu: 436 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Docendon julkaisemassa kirjassa "Roudari : Iron Maidenin kyydissä 1978-1984" Iron Maidenin alkuaikojen roudari Steve "Loopy" Newhouse kertaa muistojaan Maidenin taustamiehenä.

Yksityiskohta Maidenin "Killer World Tourin" Euroopan osiolta vuodelta 1981.

Bändillä oli kaksi vapaa-päivää, jotka vietettiin merenrantahotellissa San Remossa. Jostain kumman syystä porukka päätti hankkia hiusvärejä ja piristää koko jengin ulkoista olemusta. "Dave (Murray) halusi sähkönsinisen tukan, ja olihan lopputulos kieltämättä ainakin sininen. Itse olisin valinnut syvän punaisen sävyn, joka taisi onnistua vähän paremmin - ainakin läheltä katsottuna".

Illalla kaverit laittoivat päälleen paremaa Seppälää, ja suuntasivat lähibaariin.

"Tuona iltana kävi myös niin, että sain eteeni yhden kaikkien aikojen suosikkidrinkeistäni. Siinä oli vodkaa ja appelsiinimehua, mutta ei puhuta mistä tahansa korkkiruuvista, koska tähän paukkuun mehu oli puristettu veriappelsiineista. Niiden maussa korostuu jokin erikoinen katkeransuloinen vivahde, joka sopii sekoitukseen mielestäni edelleen ylivertaisen hyvin. Olin kohdannut henkilökohtaisen jumalten juomani.

Lasit tyhjenivät hyvää tahtia, kelvottoman huonot vitsit lentelivät ilmassa ja baarimikkokin otti osaa ilonpitoon. Jossain vaiheessa joku seurueesta vihdoin tajusi, että pitäisi kai lähteä pikkuhiljaa takaisin hotellille. Samassa hoksasimme, etteivät kenenkään jalat enää toimineet kunnolla. Onneksi matkaa oli taitettavana vain reilu viisitoista metriä, joten päätimme turvautua konttaamiseen. Neliveto osoittautuikin nopeimmaiksi liikkumismuodoksi, ja pääsin perille ensimmäisenä. Ilmeisesti muutkin onnistuivat suorituksessa, mutta tulivat jossain kaukana takana.

Heäräsin seuraavana aamuna kelpo voimissa. Siitä päättelin, että vodka on ilmeisesti hyväksi minulle. Ehdotin tuhdin aamiaisen jälkeen parille kaverille, että menisimme kiskaisemaan muutaman kierroksen hotellin uima-altaalle. Kävimme vaihtamassa vaatteet ja suuntasimme kellarikerrokseen. Altaan vesi oli melko lämmintä mutta omituisen sameaa. Kuulimme henkilökunnalta, että vesi otetaan suoraan hotellin vieressä lainehtivasta Välimerestä. Seuraavaksi ilmeni, että suolainen neste alkoi liuottaa hiusväriä kaikkien tukasta. Jo valmiiksi arveluttavan näköinen vesi näytti kohta siltä kun siellä olisi loiskinut pari mustekalaa. Emme ottaneet asiaa puheeksi kenenkään kanssa, vaan päätimme hipsiä vähin äänin huoneisiin".


Lainatut kohdat ovat Steve Newhousen kirjasta "Roudari : Iron Maidenin kyydissä 1978-1984" (Docendo)


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Kiire, Vesterinen Yh... Se on Petriiiii, Pet... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova