Tuorein sisältö

Christopher Nolanin Batman ei tunne supersankareita

01.11.2008 klo 19.30 | Luettu: 9417 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Sarjakuvatalo Marvel on kovaa vauhtia tuottamassa elokuvia, joissa firman supersankarit (Rautamies, Hulk, Thor, jne.) kohtaavat toisensa. Pahimman kilpailijan DC Comicsin hahmot omistaa elokuvastudio Warner Bros, joka niinikään on leikitellyt vastaavilla ajatuksilla. Batman Beginsin ja Yön Ritarin ohjaaja Christopher Nolan on kuitenkin vahvasti sillä kannalla, että hänen Batmaninsa ei elä samassa todellisuudessa kuin esimerkiksi Teräsmies, vaikka molemmat hahmot kuuluvat DC:n sarjakuvissa Oikeuden Puolustajat -supersankariryhmään. Nolan selittää:

"En usko, että meidän Batmanimme, meidän Gothamimme, sopii sen kaltaiseen ristisiitokseen. Eräs ensimmäisistä asioista, jonka päätimme tarinaa kehitellessämme oli tämä: onko tämä maailma, jossa on sarjakuvia? Onko tämä maailma, jossa esiintyy supersankareita? Jos mietit Batman Beginsiä ja sitä, että tämä hahmo päätti ryhtyä symboliksi, me otimme sellaisen kannan - emme selittäneet tätä suoraan, mutta tämä oli filosofiamme - että supersankareita ei yksinkertaisesti ole. Jos heitä olisi, jos Bruce Wayne tunsi entuudestaan Teräsmiehen tai edes oli lukenut supersankarisarjakuvia, silloin se on täysin erilainen päätös minkä hän tekee, kun hän pukeutuu pukuunsa ryhtyäkseen symboliksi. Esiintyessään ensimmäistä kertaa, hän on tehnyt itsestään jotain täysin omaperäistä."

Nolan myös selittää, että hänen elokuvissaan Batman on se, minkä ympärille kaikki alkaa rakentua. Juuri Batman inspiroi Jokeria olemaan niin teatraalinen, kuin klovnikonna on.

Lähde: Los Angeles Times

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Steven Tylerin ja Le... Sci-fiklassikko Kiel... >

Keskustelut (7 viestiä)

kepe-5

Rekisteröitynyt 04.04.2007

01.11.2008 klo 19.33

Teräsmiehestä voisi toisaalta muovata imppaavan ja moraalittoman sosiopaatin
lainaa
Pkunk

Rekisteröitynyt 08.08.2007

01.11.2008 klo 19.44

kepe-5 kirjoitti:
Teräsmiehestä voisi toisaalta muovata imppaavan ja moraalittoman sosiopaatin
Jep Teräsmies on kuin teflon. Mielenkiinto ainakin minulla on liukunut pois. Ja tuo dementia. Alushousut väärässä paikassa!!!!!
lainaa
Purkaja

Rekisteröitynyt 08.06.2008

01.11.2008 klo 21.52

Yh. Ei ainakaan Teräsmiestä. Minusta tyyppi on todella tylsä: "Hahaa olen voittamaton", "Hähää mitäs sanot tästä *viskaa Teräsmiestä kryptoniittikikkareella*", "Nöööyyyrhghglghghgg".
lainaa
eräsmies

02.11.2008 klo 04.55

Kapteeni Amerikka ja Thor olisivat mielenkiintoisia Marvel-sankareita seuraaviksi elokuviksi. Tai Tohtori Outo. (Doctor Strange) Kapteeni Amerikasta Marvel on elokuvaa suunnittelemassakin. Ryhmistä Kostajat ois myös hyvä elokuvan aihe.
lainaa
Polttopullo

02.11.2008 klo 13.43

Batmanin ja Teriksen voisi hyvinkin tuoda samaan leffaan esim. Frank Millerin The Dark Knight ja The Dark Knight Returns -sarjakuvista saisi hienot elokuvat. Eritoten haluaisin nähdä tuosta jälkimmäisestä sen kohtauksen, jossa Lepis kiskoo Teräspelleä kunnolla turpaan. Yks sarjakuvahistorian parhaimpia kohtauksia.

Mutta Nolan on kyllä oikeassa, tähän nykyiseen realistisempaan Batmaniin ei mitkään trikoopellet sovi.
lainaa
Dawonos

02.11.2008 klo 14.23

eräsmies kirjoitti:
Kapteeni Amerikka ja Thor olisivat mielenkiintoisia Marvel-sankareita seuraaviksi elokuviksi. Tai Tohtori Outo. (Doctor Strange) Kapteeni Amerikasta Marvel on elokuvaa suunnittelemassakin. Ryhmistä Kostajat ois myös hyvä elokuvan aihe.


Thor - http://www.imdb.com/title/tt0800369/
The Avengers - http://www.imdb.com/title/tt0848228/
lainaa
Torvi

03.11.2008 klo 12.06

http://en.wikipedia.org/wiki/Red_Son
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova