Tuorein sisältö

Radio Suomipopin dream team -valmis: Perälä Show käynnistyy ensi viikolla

01.02.2023 klo 20.03 | Luettu: 775 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Juha Perälä is bäck!

Radio Suomipopin ohjelmisto asettuu viimein täyteen vahvuuteensa, kun Juha Perälä leimaa passinsa ja siirtyy juontamaan Suomipopin iltoja.

Perälä Show käynnistyy Suomipopilla keskiviikkona 8. helmikuuta. Perälän iltalähetystä kuullaan arkisin klo 18–21.

"Odotan tulevia iltoja innolla. Iltakuudelta on myös paljon inhimillisempää herätä töihin, kuin aamukuudelta", vuosia Aamulypsynkin kokoonpanossa vaikuttanut Perälä iloitsee.

Perälä Show'sta on luvassa vuorovaikutuksellinen show, jossa Perälän lisäksi ääneen pääsevät myös kuuntelijat. Kevään aikana Perälä Show'hun tuodaan myös uusia musiikkiin painottuvia ohjelmaosuuksia.

"Teen radiota itselleni perinteisellä interaktiivisella tyylillä, jossa pyrin lukemaan kaikki mahdolliset viestit ja puheluistakin ehdin ottamaan lähetykseen ison osan".

Perälän hypättyä iltojen puikkoihin, on Suomipopin ketju nyt täydessä kokoonpanossaan. Aamulypsy on lähtenyt näyttävästi liikkeelle Juuso Mäkilähteen, Tinni Wikströmin, Tuukka Ritokosken ja Janni Hussin johdolla. Suomipopin keskipäivissä klo 10–14 kuullaan Janne Saarista ja iltapäivissä klo 14–18 Juho Keskitaloa. Viikonloppuna äänessä ovat Tytti Kiviharju ja Elina Kottonen.



(Lähde Nelonen)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Sweden Rock vahvistu... KISS viimeistä kerta... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova