Tuorein sisältö

Kuopiorock julkisti festivaalin päänimen ja paljon muuta

07.02.2023 klo 18.23 | Luettu: 684 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Kuopiossa järjestettävän Kuopiorockin 20. juhlavuoden pääesiintyjänä tullaan näkemään yhdysvaltalainen Megadeth.

Muita uusia artistikiinnityksiä rokkikukkuloille ovat perjantaina festivaalilla nähtävät Amorphis, Michael Monroe sekä Noora Louhimon kipparoima Battle Beast.

Torstain ohjelmaa tulevat täydentämään mm. Samu Haber, Happoradio sekä Mariska & Atomirotta. Lauantain paikalle saadaan Apulanta sekä Poets of the Fall.

Kuopiorockissa esiintyy juhlavuonna yli 40 artistia neljällä eri lavalla. Festivaalin ohjelmistossa punk-poljentoa edustavat mm. Klamydia, Appendix ja Huora, kun taas ensimmäistä kertaa tapahtumassa vierailevat laulaja-lauluntekijä Samae Koskinen, Silver Bullet ja Luna Kills. Paikallisväriä tapahtumaan tuovat mm. Rosy Dream sekä Kaikkeus.

Jo aiemmin tapahtumaan on julkaistu mm. torstaina esiintyvät Ville Valon sooloyhtye VV, Haloo Helsinki! ja suomirockin ikiliikkuja Ismo Alanko. Perjantaina shown’sa Kuopioon tuovat mm. Epica, The 69 Eyes sekä uransa komeasti kesän lopussa päättävä Popeda. Lauantaina festivaalilla nähdään toivottu Apocalyptica, lemiläinen Stam1na sekä paikallisylpeys Turmion Kätilöt.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Suomen viisuedustaja... Christoph Waltz ylit... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova